Norwegianin osake syöksyy pörssissä – Kestääkö pitkään talousongelmissa ollut yhtiö koronaviruksen iskun? - Talous | HS.fi
Talous|Ilmailu

Norwegianin osake syöksyy pörssissä – Kestääkö pitkään talousongelmissa ollut yhtiö koronaviruksen iskun?

Norwegianin markkina-arvosta on kadonnut kuukaudessa noin 70 prosenttia. Lufthansa kertoo puolittavansa lentojensa määrän, koska kysyntä on laskenut koronaviruksen vuoksi.

Norwegianin aggressiivinen laajentuminen johti yhtiön velkaantumiseen. Kuva: Antti Johansson / HS

Julkaistu: 6.3. 15:50, Päivitetty 6.3. 20:26

Lentoyhtiö Norwegianin osake syöksyi perjantaina Oslon pörssissä.

Perjantain kaupankäynnissä osake halventui noin 27 prosenttia. Iltapäivällä yksi osake maksoi Oslon pörssissä runsaat 11 Norjan kruunua eli hieman yli euron.

Kuukaudessa Norwegianin markkina-arvosta on pyyhkiytynyt noin 70 prosenttia. Lasku on ollut paljon jyrkempi kuin useimmilla kilpailijoilla. Koronavirus on vähentänyt matkustamista ja iskenyt erityisen kovaa lentoyhtiöihin. Euroopan lentoyhtiöiden kurssikehitystä kuvaava Stoxx Airline -indeksi on laskenut kuukaudessa runsaat 30 prosenttia.

Raju kurssipudotus kertoo siitä, millaisia riskejä sijoittajat näkevät yhtiössä, joka on jo pitkään paininut talousongelmien kanssa. Koronavirus vaati Euroopassa ensimmäisen lentoyhtiöuhrinsa torstaina, kun brittiläinen Flybe kertoi hakeutuvansa selvitystilaan. Yhtiön talous oli ollut pitkään heikossa kunnossa, eikä yhtiö kestänyt koronaviruksen aiheuttamaa matkustajakatoa.

Norwegian on yksi niistä yhtiöistä, joiden tilannetta seurataan erityisen tarkkaan.

Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa kertoi puolestaan perjantaina puolittavansa lentotarjontansa tulevien viikkojen aikana.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Lufthansan lentojen varausmäärät ovat vähentyneet merkittävästi ja matkustajat ovat peruneet lentojaan koronaviruksen levitessä maailmalla. Lufthansan mukaan tarjonnan väheneminen koskee yhtiön kaikkia liikennöintialueita.

”Toimien tarkoituksena on vähentää kysynnän laskun taloudellisia seurauksia”, Lufthansa kertoo tiedotteessaan.

YK:n alainen Maailman matkailujärjestö UNWTO arvioi perjantaina, että ulkomaanmatkailun määrä laskee tänä vuonna jopa kolme prosenttia. Aiemmin järjestön ennuste oli, että saapuvien ulkomaanmatkailijoiden määrä maailmassa kasvaa 3–4 prosenttia.

Tämä vuosi tulisi olemaan ensimmäinen laskuvuosi ulkomaille suuntautuvassa turismissa sitten vuoden 2009, jolloin finanssikriisi vaikutti merkittävästi myös matkailuun. Viime vuonna kasvua syntyi neljä prosenttia.

UNWTO:n mukaan matkailun väheneminen aiheuttaa 29–45 miljardin euron tappiot kansainväliseen turismiliiketoimintaan.

Koronaviruksen aiheuttama sokki iskee kovimmin yhtiöihin, joiden tulos ja kassavirta ovat heikkoja, joilla on paljon velkaa ja joiden kassavarat ovat puutteelliset, sanoo analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Antti Viljakainen.

”Norwegianin kohdalla kaikki riskimittarit huutavat punaista.”

Heikosti kannattavat ja velkaiset yhtiöt kestävät sokkeja erityisen huonosti. Globaali lentomatkailu on koronavirusepidemian vuoksi vähentynyt jyrkästi. Vaikutus ei rajoitu Kiinaan – johon Norwegian ei lennä lainkaan – vaan ilmiö näkyy kaikkialla. Helmikuussa Norwegianin matkustajamäärä väheni yli 20 prosenttia viime vuodesta.

Norjalaisyhtiön ongelmien taustalla on aggressiivinen laajentumisstrategia, jonka seurauksena yhtiö teki tappiota ja velkaantui raskaasti.

Lisäksi lentokoneita valmistavan Boeingin 737 Max -koneiden turvallisuusongelmat iskivät Norwegianiin. Norwegianilla on 18 lentokonetta, mutta yhtiö joutui pitämään koneet maan kamaralla, kun viranomaiset asettivat ne lentokieltoon.

Viime vuonna Norwegian luopui kovimmista kasvupyrkimyksistään ja ilmoitti sen sijaan keskittyvänsä kannattavuuden kohentamiseen. Yhtiö aloitti satojen miljoonien eurojen säästökuurin ja karsi reittejään. Rahoitusasemaansa Norwegian kohensi neuvottelemalla rahoituspaketin Kiinasta.

Kulukuuri tuotti tulosta, ja yhtiö onnistui kääntämään varsinaisen liiketoiminnan kannattavuutta kuvaavan käyttökatteen positiiviseksi.

Suurten rahoituskulujen vuoksi nettotulos oli kuitenkin yhä tappiollinen. Yhtiön tavoitteena on olla tänä vuonna voitollinen, mutta koronavirus vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista.

Inderesin Viljakainen arvelee, ettei Flybe suinkaan ole jäämässä lentoalalla ainoaksi koronaviruksen uhriksi.

”Polarisaatio on erittäin voimakas: on hyvissä asemissa olevia yhtiöitä mutta myös merkittävä joukko yhtiöitä, jotka tekevät kroonisesti huonoa tulosta”, hän sanoo.

”Olisin jopa yllättynyt, jos koronaviruksen aiheuttama kysyntäsokki ei johtaisi Euroopassa Flyben lisäksi joidenkin muiden yhtiöiden osalta maksukyvyttömyyteen.”

HS-analyysi|Koronavirus on Finnairille karmea isku, koska yhtiön tärkeältä strategialta putoaa pohja