Kenelle jää koronakriisin lasku? - Talous | HS.fi

Kenelle jää koronakriisin lasku?

Koronavirus pakottaa valtion tukemaan yrityksiä pikavauhdilla, ja silloin virheiden vaara on suuri.

Sijoittajat ovat menettäneet isoja osia omaisuudestaan, ja reaktiot pandemiaan ovat näkyneet pörsseissä, kuten New Yorkissa Yhdysvalloissa.­

20.3.2020 2:00 | Päivitetty 20.3.2020 8:10

Kenelle koronakriisin lasku jää maksettavaksi?

Onko maksaja yrittäjätuttusi? Naapurin sijoittaja? Veronmaksajat yleisesti? Vähäosaiset?

Vai oletko se sinä?

Hallitus esittelee perjantaina keinoja, joilla yritysten taakkaa helpotetaan ja Suomen taloutta tuetaan. Samalla se joutuu ottamaan poliittista kantaa siihen, miten kriisin kustannuksia jaetaan.

Koronaviruksen taloudelliset kustannukset ovat paisumassa massiivisiksi. Kriisin ensimmäisessä vaiheessa taakka on kohdistunut yrittäjiin ja yrityksiin, joiden kassavirrat ovat tyrehtyneet väliaikaisen sulkemisen tai asiakkaiden katoamisen takia.

Samaan aikaan sijoittajat ovat menettäneet isoja osia omaisuudestaan – velkavipua käyttäneet jopa kaiken.

Seuraavia taloudellisia kärsijöitä ovat ne työntekijät, jotka lomautetaan tai irtisanotaan lähiviikkoina.

Tällä hetkellä yleinen ilmapiiri tukee sitä, että tappiot sosialisoidaan suurilta osin. Valtio ottaa menetyksiä kontolleen, kun se tarjoaa yrittäjille tukia, verohelpotuksia ja niin edelleen. Luvassa voi olla myös parannuksia työttömyysturvaan.

Suomen linjasta saadaan lisätietoa perjantaina, mutta monissa muissa viesti on jo ollut selvä: valtion piikki on väliaikaisesti auki.

Raha ei kuitenkaan tule tyhjästä, vaan veronmaksajilta. Tukien lisäksi julkista taloutta rasittaa talouskriisissä menojen väheneminen. Valtion tärkeimpiä tulonlähteitä ovat tuloverot ja kulutusverot, jotka molemmat tulevat vähenemään.

Suomen valtionvelka tulee pomppaamaan uusiin lukemiin kriisin takia. Sama tapahtuu muissa Euroopan maissa. Pahimmassa skenaariossa sijoittajien usko valtioiden velanhoitokykyyn laskee, jolloin valtionlainojen korot kääntyvät kovaan nousuun. Silloin voitaisiin joutua hyvinvointivaltiota romuttaviin leikkauksiin.

Yritysten hätätukeen liittyy myös moraalinen pulma: jos yritysten voitot koituvat niiden omistajien hyödyksi, miksi niiden tappiot olisivat veronmaksajien ongelma?

Perusteluja yritysten avokätiselle tukemiselle on nyt moniakin.

Päällimmäisenä päätöksentekoa hallitsee nyt ajatus epäreiluuden välttämisestä. Koronaviruksen aiheuttamat vaikeudet liittyvät valtion julistamaan poikkeustilaan, joten olisi kohtuutonta olla korvaamatta niitä yrityksille.

Usein yrityksen konkurssista voisi aiheutua paljon välillistä harmia muillekin kuin omistajille. Kärsijöitä olisivat työntekijät, alihankkijat, asiakkaat ja myös valtio.

Konkursseilla on tärkeä uudistava rooli taloudessa, sillä niiden kautta heikot yritykset tekevät tilaa paremmille ja talous pysyy tehokkaana. Kenenkään etu ei kuitenkaan ole väliaikaisesta poikkeustilasta aiheutuva konkurssiaalto, joka pyyhkii maahan niin heikot kuin vahvat yhtiöt.

Koronaviruksen aiheuttama talouskriisi on edennyt nopeasti verrattuna aiempiin talouskriiseihin. Siksi valtio tulee törmäämään isoihin päätöksiin pikavauhdilla.

Valintoja yritysten kohtalosta tulee vastaan erityisesti valtion erityisluottolaitos Finnverassa ja pankeissa. Ne joutuvat päättämään, mille yrityksille lainarahaa jaetaan.

Hyvät ja pitkäaikaiset suhteet omaan pankkiin voivat olla yrityksille rahanarvoisia, sillä pankit suhtautuvat varautuneemmin uusiin tuttavuuksiin.

Moni tulee suuttumaan. Aiemmat kriisit ovat opettaneet, että kriisitilanteiden päätöksistä jää aina jollekin hampaankoloon.

1990-luvun lamassa pankit joutuivat päättämään, kenelle niiden rahat riittävät. Samaan aikaan pankit olivat itse ongelmissa.

Hyvää rahaa ei haluttu laittaa huonon perään, vaan osan yrityksistä annettiin mennä nurin. Elinkelpoisiksi katsottuja rahoitettiin. Valinnat jättivät jälkeensä syvää katkeruutta, joka elää edelleen monen iäkkäämmän suomalaisen muistissa.

Vuoden 2008 finanssikriisissä Suomessa päästiin vähemmällä.

Maailmalla tehtiin kuitenkin isoja valintoja yritysten pelastamisesta – ja pelastamatta jättämisestä. Koko kriisi kärjistyi, kun Lehman Brothers -investointipankki päästettiin nurin. Monet muut pankit, asuntorahoittajat tai vakuutusyhtiöt pelastettiin.

Ehkä tunnetuin väliintulo tapahtui, kun Yhdysvaltojen valtio otti haltuunsa konkurssihakemuksen jättäneen autonvalmistaja General Motorsin. Veronmaksajien rahaa GM:ään upposi noin 50 miljardia dollaria. Niistä 40 miljardia saatiin seuraavien vuosien aikana takaisin, kun valtio myi yhtiön osakkeita pois.

Tappiota valtiolle syntyi 10 miljardia, mutta yleensä operaatiota on pidetty onnistuneena. Tutkimuslaitos Center for Automotive Research laski, että valtion väliintulo pelasti 1,2 miljoonaa työpaikkaa ja 35 miljardia dollaria verotuloja. Laskelmaan kannattaa suhtautua varauksella, sillä tällaiset laskelmat sisältävät aina runsaasti oletuksia.

Suomessa suuryritykset selvisivät finanssikriisistä hyvin.

Nyt tilanne näyttää uhkaavammalta. Koronavirus iskee suoraan yritysten liiketoimintaan ja kassavirtaan. Mitä pidempään poikkeustila jatkuu, sitä suuremmat yhtiöt ovat uhattuna.

Poikkeusolojen pitkittyessä Helsingin pörssin ensimmäisiä ongelmayhtiöitä saattaisivat olla esimerkiksi lentoyhtiö Finnair tai ravintola-alan Noho Partners. Kriisi osuu ikävästi matkailualaan, ravintola- ja viihdealaan sekä muihin aloihin, joiden liiketoiminta ei sovi yhteen ihmisten kotona pysymisen kanssa.

Ongelmiin ajautujat voivat olla yllättäviäkin. Kriiseillä on tapana paljastaa talouden heikot kohdat.

Valtion tukitoimien näkökulmasta tilanne olisi hyvin erilainen niillä yhtiöillä, joissa valtio on jo mukana. Finnairin tukeminen kriisitilanteessa olisi käytännössä selviö.

Täysin yksityisten suuryritysten kohdalla tilanne olisi toinen. Silloin valtio olisi luultavasti sivustakatsojan roolissa.

Kolmenlaista tukea

Lähtökohtaisesti valtion mahdollisuudet tukea yrityksiä voidaan jaotella kolmeen kategoriaan: laina, lahja ja pääoma.

Ensimmäinen on lainan antaminen. Luotoista ja takauksista koituu valtiolle luottotappioita, mutta lähtökohtaisesti veronmaksajat saavat rahansa takaisin, kun yrittäjällä menee taas hyvin.

Jos yritys on hyvässä kunnossa, se on luultavasti valmis ottamaan velkaa ongelmien ylittämiseksi. Kaikki yrittäjät eivät kuitenkaan uskalla pantata kotiaan tilanteessa, jossa toimintaympäristö näyttää epävarmalta pitkälle tulevaisuuteen.

Verojen ja sosiaaliturvamaksujen lykkäämiset ovat myös eräänlaista lainaa. Yrittäjät ottaisivat ne iloiten vastaan, mutta niiden teho on suoraa rahoitusta heikompaa.

Toinen vaihtoehto on suora tuki. Aiemmin on jo ilmoitettu, että Business Finland sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset antavat rahallisia tukisummia yrityksille hakemusten perusteella. On esitetty, että valtio osallistuisi myös esimerkiksi vuokrien maksamiseen siltä ajalta, kun yritysten liiketoiminta seisoo.

Vaarana suorissa tuissa on, että ne menevät yrittäjän seuraavan saksalaisvalmisteisen auton lisävarusteisiin. Tätä pyritään ehkäisemään jälkikäteisellä valvonnalla ja takaisinperinnällä.

Kolmas vaihtoehto olisi oman pääoman ehtoinen tuki. Valtio voi tietyissä tapauksissa tulla omistajaksi yritykseen antamalla rahaa esimerkiksi osakeannissa tai pääomasijoituksella. Yhdysvalloissa tällaiseen tukeen liittyy sosialisoinnin stigma, mutta Suomessa se ei muodosta estettä.