Ministeri Leppä kehottaa lomautettuja hakeutumaan maatilatöihin – Pula kausityöläisistä voi uhata suomalaisen ruuan saatavuutta - Talous | HS.fi
Talous|Koronakriisi

Ministeri Leppä kehottaa lomautettuja hakeutumaan maatilatöihin – Pula kausityöläisistä voi uhata suomalaisen ruuan saatavuutta

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi Suomen maatalousyrittäjille 15 miljoonan lainantakaukset.

Ukrainalaiset poimivat mansikoita Koivistoisen Mansikkapaikassa Tennilässä vuonna 2018.

Ukrainalaiset poimivat mansikoita Koivistoisen Mansikkapaikassa Tennilässä vuonna 2018. Kuva: Johannes Wiehn

Julkaistu: 26.3. 15:28

Euroopan komissio kertoi torstaina sääntömuutoksista eurooppalaisten maataloustuottajien auttamiseksi. EU:n maataloustukihakuaikaa pidennetään kesäkuulle ja erilaisten tukimuotojen tukikattoja korotetaan. Myös valvontaa yksinkertaistetaan.

Suomella on jo valmiiksi ollut pidempi tukihakuaika luonnonolosuhteista johtuen, ja päätöksiä tukien uudelleen suuntamisesta tehdään viimeistään kehysriihessä, sanoo maatalousministeri Jari Leppä (kesk).

Maa- ja metsätalousministeriö kertoi torstaina, että Suomi tukee maatalousyrittäjiä 15 miljoonan euron lainantakauksilla. Valtiontakaukset myönnetään Maatilatalouden kehittämisrahaston kautta alkutuotantoon ja maatilayritysten juokseviin kuluihin.

Maataloustuottajien etujärjestö MTK on esittänyt myös 330 miljoonan euron maataloustukipakettia kesän tuotannon turvaamiseksi.

Leppä osallistui keskiviikkona EU:n maatalousministereiden kokoukseen, jossa tuli esille huoli erityisesti kausityöntekijöiden saatavuudesta. Suomessa maatalousalan kausitöitä tekee noin 18 000 ihmistä, ja Euroopassa on satojatuhansia kausityöläisiä.

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä valmistelee keinoja kausityön helpottamiseksi. Leppä kehottaa esimerkiksi Suomessa lomautettuja hakeutumaan maatiloille ja puutarhoihin töihin. Lepän mukaan kausityön helpottamisen ehtoja pohditaan.

MTK vaati yhdessä tuottaja- ja työnantajaliittojen sekä Teollisuusliiton kanssa alkuviikosta hallitukselta toimia maaseudun kausityön turvaamiseksi. Liittojen mukaan kausityövoimapula uhkaa maaseudun yritysten lisäksi myös suomalaisen ruuan saantia sekä elintarvikeketjun toimivuutta. Myös metsätaloudessa työvoimavaje on pahenemassa, liitot kirjoittivat.

MTK on esittänyt myös 330 miljoonan euron maataloustukipakettia kesän tuotannon turvaamiseksi.

EU-maiden ministerit keskustelivat myös ruokaketjujen turvaamisesta. Maataloustuottajien- ja teollisuuden on nyt huolehdittava sijaisjärjestelyistä ja tarpeetonta liikkumista tiloille ja tuotantolaitoksille on vältettävä, Leppä muistutti.

Lepän mukaan pandemia on näkynyt jo kalan sekä tuorevihannesten tuotannossa ja saatavuudessa. Kukka- ja kasvikysyntä on romahtanut. Lepän mukaan pitää varmistaa myös esimerkiksi siementen, lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden saatavuus.

Ministerit odottavat toimia Euroopan komissiolta, ja Suomi toivoo Euroopan unionilta maatalouden erillistä lisärahoituspäätöstä.

Lukijan mielipide|Hyllyt eivät täyttyisi ilman kotimaista ruoantuotantoa