Yhteisvastuun lisääminen taloudellisessa sekasorrossa on tärkeä ja jalo periaate.
Nykyisessä kriisissä etenkin Ranska on vaatinut yhteisvastuullista hätärahoitusta, jos suurimmissa vaikeuksissa olevien EU:n jäsenvaltioiden varainhankinnan kustannukset markkinoilta kasvaisivat sietämättömiksi. Ranskan ehdotusta vastustavat etenkin Hollanti, Suomi ja Itävalta.
Yhteisvastuun lisääminen oli keskipisteessä myös runsaat kymmenen vuotta sitten eurokriisin alkaessa. Ylivelkaantunut Kreikka oli varainhankinnan voimakkaan kallistumisen takia täysimittaisen maksukyvyttömyyden partaalla.
Eurovaltiot antoivat Kreikalle ensiksi suoria lainoja. Myöhemmin hätärahoitusta jatkoivat eurovaltioiden takaama Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) ja eurovaltioiden pääomittama Euroopan vakausmekanismi (EVM).
”Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että Kreikka käytti suuren osan hätärahoituksesta pankkien sille antamien lainojen maksamiseen. Toisaalta Kreikassa tehtiin myös myöhemmin suuri velkojen uudelleenjärjestely”, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Niku Määttänen.
Jos eurovaltiot ja niiden perustamat rahoituslaitokset ERVV ja EVM eivät olisi hätärahoittaneet Kreikkaa, etenkin saksalaiset ja ranskalaiset pankit olisivat kärsineet merkittäviä luottotappioita. Sen takia Saksa ja Ranska olisivat erittäin todennäköisesti joutunut pelastamaan pankkeja julkisin varoin.
Italia on koronaviruspandemiassa pahassa pinteessä, koska siellä on Euroopan laajin kansanterveydellinen hätätila. Se tarkoittaa, että Italian julkisen talouden velkaantuminen kiihtyy. Ranska on ottanut Italian keskeiseksi esimerkiksi, miksi yhteisvastuullista rahoitusta pitäisi lisätä.
Ranskan innokkuutta korostaa yhteisvastuun lisäämistä selittänee ainakin jossain määrin se, että ranskalaisilla pankeilla on Italiasta saatavia selvästi eniten.
Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastojen perusteella ranskalaisten pankkien saatavat Italiasta olivat viime syksynä 316 miljardia dollaria. Seuraavaksi eniten niitä on saksalaisilla pankeilla, joiden saatavat olivat 81 miljardia dollaria.
Ranskan ehdotusta yhteisvastuullisesta joukkorahoituksesta käsitellään torstaina Eurooppa-neuvoston kokouksessa.
Italia on raskaasti velkaantunut ja sen talouskasvu on ollut jo vuosikausia heikkoa. Viime syksynä sen julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli Eurostatin mukaan 137 prosenttia. Julkisen velan määrä oli 2 439 miljardia euroa.
”On myös syytä huomata, että Italian perusjäämä on ollut jo vuosia ylijäämäinen. Italian velkaantuminen on toki iso ongelma, mutta se on myös oppinut hallitsemaan velkaantumistaan”, Määttänen sanoo.
Perusjäämä kertoo julkisen talouden tulojen ja menojen erotuksen ilman rahoituskustannuksia. Jos se on ylijäämäinen, julkisen talouden tulot ovat menoja suuremmat. Siis ilman rahoituskustannuksia.
Jos Italian varainhankinta markkinoilta kallistuisi merkittävästi, se ei välttämättä pystyisi maksamaan kaikkia lainojensa lyhennyksiä. Varainhankinnan tuntuva kallistuminen aiheuttaisi ongelmia myös italialaisille pankeille, jotka ovat sijoittaneet paljon valtion joukkolainoihin.
Joukkolainojen markkinakorkojen kasvu tarkoittaa, että niiden arvo supistuu. Se taas horjuttaisi monien italialaisten pankkien vakavaraisuutta, koska ne joutuisivat ennen pitkään kirjaamaan arvonalennuksia taseissaan oleviin valtion joukkolainoihin.
”Nykyisessä kriisissä olisi todellinen katastrofi, jos Italian rahoituskustannukset kasvaisivat merkittävästi. Pahimmassa tapauksessa siitä seuraisi pankkikriisi, joka aiheuttaisi suuria ongelmia kaikissa euromaissa”, Määttänen sanoo.
Italian valtion kymmenen vuoden joukkolainan markkinakorko on nykyisin 1,9 prosenttia. Korko on noussut tuntuvasti, mutta ei ole ylittänyt eurokriisin pahimpien vaiheiden tasoa. Marraskuussa 2011 kymmenen vuoden joukkolainan korko oli 7,3 prosenttia.
Talouden nykyisen sekasorron perimmäiset syyt ovat hyvin erilaiset kymmenen vuotta sitten. Silloin kysymys oli yksinkertaistaen siitä, että monissa valtioissa hyvinvointia oli rahoitettu ottamalla avokätisesti lainaa. Talouden uudistukset oli työnnetty taka-alalle. Kun Kreikan kupla puhkesi, epävarmuus laajeni kuin hyökyaalto koko euroalueelle.
Koronaviruspandemia on talouden ulkopuolelta tuleva ennennäkemätön kolaus.
Tutkimusjohtaja Määttänen korostaa, että yhteisvastuun lisäämistä voi tarkastella eri näkökulmista. Määttäsen mukaan yhteisvastuun lisääminen tarkoittaisi todennäköisesti ainakin lievää tulojen uudelleen jakamista rahoitusta edullisesti saavilta valtioilta niille, joiden rahoituskustannukset ovat suuremmat.
”Yhteisvastuun pysyvä lisääminen saattaisi kasvattaa moraalikatoa. Jos yhteisvastuullinen rahoitus ei sisällä ehtoja talouden uudistamisesta, velkaantuneimpien maiden kannustimet julkisen taloutensa vahvistamiseen pienenevät.”
Toinen näkökulma pohtia yhteisvastuun lisäämistä on tarkastella Euroopan keskuspankin (EKP) toimia. Sen ensisijaisena tavoitteena on hintavakaus, jonka mukaan inflaatiovauhdin pitäisi olla hieman alle kaksi prosenttia keskipitkällä aikavälillä.
Inflaatio tarkoittaa hintojen yleistä kallistumista. Vakaa inflaatio tarkoittaa yleensä myös vakaata talouskasvua. Korkeasuhdanteessa työvoiman kysyntä kasvaa, mikä nostaa palkkoja ja ajan mittaan myös hintoja.
Euroalueella ongelma on, että inflaatiovauhti on hyvin hidasta. Taloustieteilijät ovat jo vuosia pohtineet, onko keskuspankin rahoitus suoraan valtiolle sittenkin hyödyllistä vai ei. Näkemykset ovat jakautuneet.
”Nykyisessä kriisissä se voi auttaa kiihdyttämään inflaatiota lähemmäs EKP:n tavoitetta. Samalla EKP voisi viestittää, että koska inflaatio on ollut pitkään sen tavoitetta hitaampaa, inflaatio saa nyt olla jonkin aikaa yli kaksi prosenttia vuodessa. Hieman nopeampi inflaatio hyödyttäisi kaikkia euromaita laskemalla reaalikorkoa ja velkojen reaaliarvoa.
Eurokriisin oikeudellisiin ongelmiin perehtyneen tutkija Klaus Tuorin mielestä on myös selvää, että ainakin alkuvaiheessa suuri osa Kreikan saamasta hätärahoituksesta käytettiin lainojen maksamiseen pääasiassa saksalaisille ja ranskalaisille pankeille.
Erillinen kysymys on sitten, miksi Euroopan keskuspankin suora rahoitus valtioille on ehdottomasti kielletty.
”Tärkein syy on, että menneisyydessä on havaittu, kuinka keskuspankin suora rahoitus valtioille johtaa pahimmillaan hallitsemattomaan inflaatioon. Kielto on säädetty perustuslain tasolle EU:n perussopimuksessa juuri siksi, että siitä ei poikettaisi edes poikkeusoloissa.”
Tuorin mielestä yhteisvastuullisen keskuspankkirahoituksen lisäämistä voisi olla jossain vaiheessa syytä ainakin pohtia, vaikka siinä on myös vaaransa.
”Euroopan unionin tuomioistuin on sallinut laajamittaisetkin valtionlainojen ostamisen, kunhan keskuspankit eivät osta niitä suoraan valtioilta. Tosiasiallisesti keskuspankkirahoituksen rajoja on jo venytetty tuomioistuimen päätöksellä.”
Maaliskuun puolivälissä EKP ilmoitti 750 miljardin hätärahoituksesta, jossa markkinoilta ostetaan pääasiassa valtioiden ja yritysten joukkolainoja. Samalle se myös antoi vahvan vihjauksen, että ostoja voidaan lisätä sitä mukaa kuin tarve vaati.
”Päätöksellään EKP lisää valtionlainojen kysyntää, jolloin niiden markkinakorot pysyvät pienempiä verrattuna siihen, jos ostoja ei olisi lisätty. Se tarkoittaa, että EKP on ottanut on myös tehtäväkseen estää valtiolainojen korkojen kohoamisen”, Tuori sanoo.
