Pohjois-Amerikan uusi vapaakauppasopimus voimaan heinäkuussa - Talous | HS.fi
Talous|Vapaakauppa

Pohjois-Amerikan uusi vapaakauppasopimus voimaan heinäkuussa

Yhdysvaltain kongressin demokraatit halusivat sopimukseen täydennyksiä, minkä vuoksi vahvistamisessa kesti.

Julkaistu: 25.4. 5:46

Pohjois-Amerikan uusi vapaakauppasopimus tulee voimaan heinäkuun alussa, kerrottiin Yhdysvaltain kauppaedustajan toimistosta perjantaina. Yhdysvallat neuvotteli USMCA-nimen saaneesta sopimuksesta yhdessä Kanadan ja Meksikon kanssa, ja siitä päästiin sopuun jo loppuvuonna 2018.

Yhdysvaltain kongressin demokraatit halusivat sopimukseen täydennyksiä, minkä vuoksi vahvistamisessa kesti. Sopimukseen ilmestyikin esimerkiksi tiukennuksia ympäristönormeihin.

Uusi vapaakauppasopimus korvaa vuonna 1994 solmitun Nafta-sopimuksen. USMCA:n solmimista pidetään kauppapoliittisena voittona presidentti Donald Trumpille, jolle vapaakauppasopimuksen neuvotteleminen uusiksi on ollut yksi keskeisiä tavoitteita.

Trump kritisoi Nafta-sopimusta rajusti ja katsoi Yhdysvaltojen menettäneen sen takia paljon teollisuustyöpaikkoja.

Yhdysvaltojen senaatti hyväksyi maan vapaa­kauppa­sopimuksen Kanadan ja Meksikon kanssa

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous