Koronakriisi romahdutti öljyn kulutuksen ja johti varastopulaan: nyt öljystä täyttyvät junavaunut, tankkerit ja jopa Pohjoismaiden vanhat suolakaivokset - Talous | HS.fi

Koronakriisi romahdutti öljyn kulutuksen ja johti varastopulaan: nyt öljystä täyttyvät junavaunut, tankkerit ja jopa Pohjoismaiden vanhat suolakaivokset

Koronapandemia on vähentänyt öljyn kysyntää maailmalla 30 prosenttia.

Pieni tyttö leikki merenrannan parkkipaikalla Long Beachissa Kaliforniassa viime viikon perjantaina. Taustalla öljyvarastona toimiva tankkeri. Merivartioston mukaan kaikkiaan 27 öljytankkeria oli ankkuroitunut varastointitarkoituksessa Etelä-Kalifornian rannikolle.

27.4.2020 16:49

Kohta on vaihtoehtona vain kattiloita.

Näin kärjistää viime viikon aikana nopeasti heikentyneen öljyn varastointitilanteen alan asiantuntija Ernie Barsamian uutistoimisto Reutersille.

”Etsimme nyt kaikkein oudoimpia varastopaikkoja, todella vaikeita kohteita, joihin liittyy toiminnallisia rajoituksia”, toinen asiantuntija Krien van Beek sanoo Reutersille.

Artikkeliin liittyviä aiheita