Syyttäjät: Talvivaaran johto kauppasi yhtiön osakkeiden merkintäoikeuksia ylihintaan, vaikka tiesi nikkelin tuotanto-ongelmista - Talous | HS.fi
Talous|Syytteet

Syyttäjät: Talvivaaran johto kauppasi yhtiön osakkeiden merkintäoikeuksia ylihintaan, vaikka tiesi nikkelin tuotanto-ongelmista

Törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä on syytteessä Pekka Perä ja kaksi muuta surullisenkuuluisan kaivosyhtiön johtoon kuulunutta ihmistä.

Julkaistu: 19.5. 15:59, Päivitetty 19.5. 21:10

Kolmea kaivosyhtiö Talvivaaran johtoon kuulunutta ihmistä syytetään Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä.

Syytteet liittyvät maaliskuussa 2013 tehtyihin Talvivaaran osakkeiden merkintäoikeuksien kauppoihin. Kauppoja tehnyt Talvivaara Management oli holding-yhtiö, jonka osakkaina olivat muun muassa Talvivaaran perustaja Pekka Perä ja Talvivaaran kaupallisena johtajana toiminut Pekka Erkinheimo.

Syytteiden mukaan yhtiö myi yhteensä 910 000 Talvivaaran merkintäoikeutta noin 246 000 euron hintaan. Lisäksi Erkinheimo teki merkintäoikeuksilla omia kauppojaan, joista hän sai syyttäjien mukaan rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä lähes 34 000 euroa.

Kauppojen aikana voimassa ollut Talvivaaran tuotantoennuste oli helmikuinen tilinpäätöstiedote, jossa Talvivaara odotti 18 000 tonnin nikkelituotantoa vuodelle 2013. Heinäkuussa yhtiö julkisti negatiivisen tuotantopäivityksen, jossa vuosiennusteesta luovuttiin. Yhtiön osakkeen kurssi laski noin yhdeksän prosenttia.

Syyttäjien mukaan Perä ja Erkinheimo tiesivät yhtiön päiväraporteista, että Talvivaara oli jo merkintäoikeuksien myyntihetkellä huomattavasti jäljessä asettamastaan nikkelin tuotantotavoitteesta. Näin ollen kaksikolla oli käytössään julkistamaton reaaliaikainen tieto, joka oli omiaan olennaisesti vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon, syytteessä todetaan.

Syyttäjät vaativat, että Talvivaara Management on tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä kaupoista saadut noin 246 000 euroa.

Syytteen törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä sai Perän ja Erkinheimon lisäksi Talvivaaran talous- ja rahoitusjohtajana toiminut Saila Miettinen-Lähde. Syytteen mukaan hän myi maaliskuussa 2013 yhteensä 310 000 Talvivaaran osakkeen merkintäoikeutta lähes 154 000 euron hintaan. Syyttäjien mukaan Miettinen-Lähteellä oli pääsy samoihin tuotantotietoihin kuin Perällä ja Erkinheimolla.

Syytteitä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa, joka antaa tuomionsa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Toinen jutun syyttäjistä, Tapio Nyrhilä, ei halunnut viedä tiistaina arvioida, minkälaisia rangaistuksia jutussa tullaan vaatimaan.

Entinen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö vaihtoi nimensä Ahtiumiksi marraskuussa 2017. Yhtiö hakeutui konkurssiin maaliskuussa 2018. Talvivaaran kaivoksen toiminta siirtyi valtionyhtiö Terrafamelle jo vuonna 2015.

Oikaisu 19. toukokuuta kello 21.09: Poistettu väite, että Pekka Erkinheimoa ja Saila Miettinen-Lähdettä syytettäisiin lisäksi sisäpiirintiedon väärinkäytöstä Talvivaaran A-optioiden kaupoissa maaliskuussa 2012. Syyttäjä luopui näistä syytteistä helmikuussa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous

Luetuimmat

Uusimmat