Komissio haluaa suojella eurooppalaisia yrityksiä valtion tuella toimivia ulkomaisia kilpailijoita vastaan - Talous | HS.fi
Talous|Valtiontuet

Komissio haluaa suojella eurooppalaisia yrityksiä valtion tuella toimivia ulkomaisia kilpailijoita vastaan

”Emme suuntaa toimia mitään tiettyä maata kohtaan”, sanoo kilpailukomissaari Margerthe Vestager.

Kilpailukomissaari Margrethe Vestager esitteli valtiontukia koskevaa asiakirjaa keskiviikkona.

Julkaistu: 17.6. 18:01

Euroopan komissio haluaisi lisää välineitä puuttua Euroopassa toimivien, EU:n ulkopuolelta tulevien yritysten saamiin valtiontukiin, jotka komission mielestä asettavat eurooppalaiset yritykset altavastaajan asemaan.

Komissio ehdottaa, että viranomaiset voisivat tulevaisuudessa esimerkiksi estää yrityskaupan, jossa kotivaltionsa tukia nauttiva yritys yrittää hankkia omistukseensa eurooppalaisen yrityksen. Epäreiluja tukia nauttivaa yritystä voitaisiin myös estää osallistumasta julkisiin hankintoihin EU:ssa.

Komission mukaan nykyiset työkalut kuten esimerkiksi tuontitullit eivät ole riittäviä. EU-maiden on hyväksyttävä valtiontuet komissiossa, mutta ulkomaille valta ei ylety.

”Kun EU:n talous on avautunut, on käynyt selväksi, ettei riitä, että valvomme vain EU-maiden tarjoamia tukia”, kilpailukomissaari Margrethe Vestager sanoo.

Valtiontuiksi lasketaan esimerkiksi veroedut, pääomitus, halvat lainat, rajoittamattomat takaukset ja suorat tuet.

Ehdotusten taustalla häilyy Kiinan uhka, vaikka keskiviikkona julkaistussa 49-sivuisessa asiakirjassa maata ei mainita kertaakaan.

Viime vuosina EU on yrittänyt monilla toimilla suojata yrityksiään epäreiluksi katsomaltaan kilpailulta kiinalaisia yrityksiä vastaan. Kiinan talous on tiukasti valtion ohjauksessa. EU on syyttänyt kiinalaisia teräs- ja lasivalmistajia polkumyynnistä ja asettanut näille suojatulleja. EU on myös vastustanut sitä, että Kiina määriteltäisiin Maailman kauppajärjestössä markkinataloudeksi, mikä käytännössä vaikeuttaisi suojatullien asettamista.

Euroopassa on oltu huolissaan myös siitä, että tärkeää infrastruktuuria ja yrityksiä päätyy kiinalaiseen omistukseen. EU:ssa on lisätty ulkomaisten investointien valvontaa.

Vestager kuitenkin kiistää, että toimet olisi suunnattu Kiinaa vastaan.

”Nämä työkalut koskevat kaikkia, emme suuntaa toimia mitään tiettyä maata kohtaan.”

Komissio ehdottaa kolmea uutta työkalua, joilla ulkomaisiin valtiontukiin puututtaisiin.

Ensimmäiseksi se ehdottaa, että komissiolle tai kansallisille viranomaisille annettaisiin valtuudet selvittää, nauttiiko EU:ssa toimiva ulkomainen yritys valtiontuista. Jos näin on, yritykselle voitaisiin määrätä rangaistusmaksuja tai sen toimintaa rajoittaa. Säännöt koskisivat niin ulkomailta käsin toimivia yrityksiä kuin ulkomaisten konsernien Euroopassa toimivia osiakin.

Toisekseen komissio haluaisi valvoa myös yrityskauppoja. Se ehdottaa, että viranomaisille tulisi oikeus puuttua tilanteisiin, joissa EU:n ulkopuolinen yritys pystyy valtiontukien turvin ostamaan eurooppalaisen yrityksen. Sen mukaan viranomaisilla pitäisi olla tällaisessa tilanteessa oikeus esimerkiksi rajoittaa yrityksen toimintaa tai jopa estää kauppa.

Kolmanneksi komissio haluaa estää tilanteet, joissa julkisia hankintoja päätyy ulkomaisille yrityksille siksi, että nämä valtiontukien ansiosta pystyvät laskemaan hintojaan alle markkinatason. Komission mukaan epäreiluista tuista nauttivat yritykset pitäisi voida sulkea kilpailutusten ulkopuolelle.

Komissio ennustaa, että ehdotukset herättävät ristiriitoja.

Valtiontukien todistaminen voi olla käytännössä hyvin vaikeaa. Lisäksi EU-maat ja -kansalaiset voivat – ainakin lyhyellä aikavälillä – myös hyötyä siitä, että kolmannen maan veronmaksajat käytännössä kompensoivat halpoja tuotteita ja palveluita Euroopan markkinoilla.

”Joillekin voi olla houkuttelevaa saada julkiseen kilpailutukseen tuettu tarjous. Siinä säästää veronmaksajien rahoja. Mutta silloin kustannukset ovat muualla”, Vestager sanoo.

Hänen mukaansa vaarana on ajautua tukikilpailuun.

”Siinä häviäjiä ovat veronmaksajat.”

Komissio alleviivaa, ettei se halua estää ulkomaista kilpailua ja investointeja.

”Meidän viestimme on, että olette tervetulleita, mutta teidän täytyy noudattaa meidän sääntöjämme”, sisämarkkinakomissaari Thierry Breton sanoo.

Kyse ei ole vielä varsinaisesta komission lakiesityksestä, vaan keskustelunavauksesta, johon komissio pyytää nyt vastauksia sidosryhmiltä ja jäsenmailta.

EK:n kauppapolitiikasta vastaava johtaja Hanna Laurén pitää komission esityksiä tervetulleina ja tarpeellisina, vaikka esimerkiksi valtiontukien todistaminen voi käytännössä olla vaikeaa.

Hänen mukaansa EU ei saa joutua tilanteeseen, jossa sen talouden avoimuutta käytetään hyväksi.

”Samat säännöt kaikille, se on sinänsä hyvä”, Laurén sanoo.

Valtiontuet|EK pelkää, että koronakriisi käynnistää Euroopassa yritystukikilpailun – 2 200 miljardin euron tukipotista lähes puolet menee Saksaan

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous