Saksan finanssivalvonta joutuu syyniin Wirecard-jupakan takia – Taloussanomat: Lidl keskeyttää lahjakorttien myynnin - Talous | HS.fi
Talous|Rahoitusala

Saksan finanssivalvonta joutuu syyniin Wirecard-jupakan takia – Taloussanomat: Lidl keskeyttää lahjakorttien myynnin

Wirecard on sanonut, että sen varallisuuteen merkattuja 1,9 miljardin euron käteisvaroja ei ehkä koskaan ollut olemassa. Taloussanomat kertoo, että Lidl on keskeyttänyt Wirecardin myöntämien lahjakorttien myynnin.

Wirecardin entinen toimitusjohtaja Markus Braun pidätettiin tiistaina epäiltynä markkinoiden manipuloinnista sekä yhtiön taseen ja liikevaihdon paisuttelusta. Hänet on päästetty vapaaksi takuita vastaan.

Julkaistu: 26.6. 10:58

EU tulee vaatimaan tutkintaa siitä, epäonnistuiko Saksan finanssivalvonta maksupalveluyhtiö Wirecardin valvonnassa. Taloudesta vastaava komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis sanoo Financial Timesille, että Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaista pyydetään tutkimaan, onko valvonnassa epäonnistuttu ja jos näin, mihin toimiin on tarvetta ryhtyä.

Hänen mukaansa EU:n täytyy valmistautua viralliseen tutkintaan siitä, rikkoiko Saksan pankkivalvonta unionin sääntöjä, jos alustavissa tutkinnoissa ilmenee vajavaisuuksia. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisella on heinäkuun puoleen väliin aikaa vastata pyyntöön.

Wirecard on myöntänyt myös Lidlin lahjakortit. Taloussanomat kertoo, että Lidl on keskeyttänyt lahjakorttien myynnin toistaiseksi.

Lunastamattomia lahjakortteja on noin 500 000 euron arvosta, kertoo Lidl Suomen talouspäällikkö Henrik Löfving Taloussanomille. Löfvingin mukaan aiemmin hankittuja lahjakortteja voi käyttää normaalisti.

Yritys ilmoitti maanantaina, että yhtiön tilintarkastajien etsimiä 1,9 miljardia euroa ei luultavasti ole olemassa. Rahojen piti olla pankkitileillä Filippiineillä. Sunnuntaina Filippiinien keskuspankki sanoi, etteivät etsityt rahat ole päätyneet miltään osin Filippiinien rahoitusjärjestelmään.

Tiistaina yrityksen ex-toimitusjohtaja Markus Braun pidätettiin. Braunia epäillään markkinoiden manipuloinnista sekä yhtiön taseen ja liikevaihdon paisuttelusta.

Braun on sittemmin vapautettu takuita vastaan.

Lue lisää: Kaksi miljardia euroa hukannut saksalaisyhtiö aloitti toimintansa pornosta ja uhkapeleistä – Näin sijoittajien lempilapsi putosi markkinoiden roskaluokkaan

Wirecardia pidettiin yleisesti menestyneenä ja nousukiidossa olleessa yrityksessä, mutta sen alamäki alkoi vuonna 2019, jolloin epäilyt sen Aasian-haaran kirjanpidosta tulivat julkisuuteen.

Torstaina yhtiö kertoi hakeutuvansa maksukyvyttömyys­menettelyyn.

Konkurssit|Miljardeja euroja kadottanut Wirecard hakeutuu konkurssiin

Rahoitusala|Kaksi miljardia ”kadottaneen” saksalaisyrityksen Wirecardin entinen toimitusjohtaja pidätettiin

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous