ILO: Jopa 400 miljoonan ihmisen työtunnit katosivat koronaviruksen vuoksi - Talous | HS.fi
Talous|Työllisyys

ILO: Jopa 400 miljoonan ihmisen työtunnit katosivat koronaviruksen vuoksi

Kansainvälinen työjärjestö ILO korostaa, että lähitulevaisuuden arviointi on pandemian vuoksi hyvin epävarmaa.

Myymälän ikkunat oli suojattu New Yorkin Manhattanilla kesäkuussa, jolloin viikossa 1,5 miljoonaa ihmistä ilmoittautui ensi kertaa työttömyyskorvausten hakijaksi Yhdysvalloissa.

Julkaistu: 30.6. 20:05

YK:n alainen kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että huhti–kesäkuussa menetettiin maailmanlaajuisesti 14 prosenttia työtunneista, mikä vastaa 400 miljoonaa kokoaikaista työpaikkaa.

Taustalla ovat koronaviruspandemian vuoksi asetetut rajoitukset. Maailmanlaajuisesti työllisyyden kehitys vuoden ensimmäisen puoliskon aikana on ollut ”merkittävästi huonompaa kuin aiemmin on arvioitu”, ILO sanoo.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ILO korostaa, että toisen vuosipuolikkaan osalta maailmanlaajuisen työllisyystilanteen arvioiminen on hyvin epävarmaa. Arvioiden mukaan työllisyys ei tule palaamaan pandemiaa edeltävälle tasolle tänä vuonna.

ILO kuitenkin arvioi, että vuoden viimeisellä neljänneksellä menetetään 140 miljoonaa kokoaikatyöpaikkaa vastaava määrä työtunteja, eli 4,9 prosenttia työtunneista.

ILO on luonut myös pessimistisen skenaarion sen tilanteen varalta, että maailmaan iskee pandemian toinen aalto. Tässä tapauksessa työaikaa menetettäisiin loka–joulukuussa 11,9 prosenttia eli 340 miljoonan työpaikan verran.

Pandemialla on suurimmat vaikutukset työllisyyteen Amerikoissa, ILO sanoo. Edelleen noin 93 prosenttia maailmanlaajuisesta työvoimasta elää maissa, joissa työpaikkoja on vähintään osittain suljettu koronan takia.

HS-analyysi|Melkein kaikki maat velkaantuvat nyt hurjaa vauhtia – Pitääkö Suomen olla omasta velasta huolissaan?

Työllisyys|Työllisten määrä väheni jyrkästi touko­kuussa, työllisyys­aste putosi 72,6 prosenttiin

Työelämä|Taantumaan valmistuminen voi vaikeuttaa työllistymistä ja näkyä urakehityksessä vuosia – tuore maisteri Aku Nikander etsi turhautuneena oman alan töitä, kunnes koronakevät sai hänet oivaltamaan työnhausta jotain olennaista

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous