Tuuli ja aurinko jyräsivät hiilen EU:ssa – koronakriisi vauhditti uusiutuvan energian kasvua - Talous | HS.fi
Talous|Energia

Tuuli ja aurinko jyräsivät hiilen EU:ssa – koronakriisi vauhditti uusiutuvan energian kasvua

Koronakriisi vähensi sähkön tarvetta, mikä on osaltaan johtanut uusiutuvien energiamuotojen osuuden kasvuun.

Tuuliturbiineja ilmakuvassa Ranskassa toukokuussa 2020.

Julkaistu: 22.7. 21:57

Uusiutuvat energiamuodot ovat ohittaneet fossiiliset polttoaineet isoimpana sähköntuotannon lähteenä Euroopan unionissa vuoden ensimmäisellä puolikkaalla.

Energiamuotojen osuutta koko sähköntuotannosta on selvittänyt ajatuspaja Ember. Sen mukaan 40 prosenttia EU:n 27 jäsenmaan energiasta tuotettiin tammi–kesäkuussa tuuli-, aurinko- ja vesivoimalla sekä bioenergialla. Sen sijaan fossiiliset polttoaineet muodostivat 34 prosenttia energiantuotannosta.

Pelkästään tuuli- ja aurinkovoimalla tuotetaan jo enemmän sähköä kuin hiilellä.

”Kehitys on ollut nopeaa. Vain yhdeksän vuotta sitten fossiiliset polttoaineet tuottivat kaksi kertaa uusiutuvia enemmän”, Emberin sähköanalyytikko Dave Jones kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Uutistoimisto Reuters taas kertoo, että uusiutuvien energiamuotojen osuus myös koko maailman sähköntuotannosta on noussut ennätykseensä.

Taustalla on koronakriisi, jonka vuoksi sähkönkulutus on Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan vähentynyt jopa yli viidenneksen osassa maailman maista.

Suomalainen konepajayhtiö Wärtsilä on ryhtynyt kokoamaan tilastoja Euroopan energiamarkkinoista sähköverkko-operaattoreiden tietojen pohjalta. Yhtiön julkistamien tietojen mukaan uusiutuvat energiamuodot tuottivat keskimäärin 44 prosenttia EU:n ja Britannian sähköstä huhti–kesäkuussa. Viime vuonna vastaavaan aikaan osuus oli 37,2 prosenttia.

Yksittäisinä päivinä, kuten 24. toukokuuta ja 5. huhtikuuta, uusiutuvien osuus ylitti 50 prosenttia koko sähköntuotannosta.

”Näemme lukuja, joita emme odottaneet näkevämme vielä kymmeneen vuoteen”, Wärtsilän energialiiketoiminnan strategiasta vastaava johtaja Matti Rautkivi sanoo Reutersille.

Lontoolaisen Emberin laskelmien mukaan Euroopan unionin uusiutuvan energian tuotantomäärä kasvoi 11 prosenttia tammi–kesäkuussa verrattuna viime vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen.

Tuulivoima ja aurinkovoima muodostivat 21 prosenttia EU:n sähköntuotannosta. Tanskassa osuus oli jopa 64 prosenttia, Irlannissa 49 prosenttia ja Saksassa 42 prosenttia.

Selvityksen mukaan fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni 18 prosenttia. Laskuun vaikuttavat sekä uusiutuvien kasvu että koko sähkönkysynnän väheneminen koronakriisin vaikutuksesta.

Ydinvoiman kysyntä väheni 12 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ydinvoima kattaa noin 25 prosenttia EU:n sähköntarpeesta.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa uusiutuvien energialähteiden osuus energian loppukulutuksesta on yli 40 prosenttia. Suomessa käytetään etenkin bioenergiaa, jonka lisäksi suosituimpia ovat vesivoima, tuulivoima ja maalämpö.

Suomi tavoittelee ilmastoneutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. EU:n tavoitteena on tuottaa 32 prosenttia energiatarpeesta uusiutuvilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta tarkastellaan uudelleen myöhemmin tänä vuonna.

Ilmastonmuutos|Tuore tutkimus: Jääkarhut uhkaavat hävitä vuosisadan loppuun mennessä

Yritykset|Apple aikoo muuttaa koko liiketoimintansa hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä

Japani kaavailee Fukushimasta uusiutuvan energian keskusta: hylätylle viljelys­maalle ja vuoristo­alueille rakennetaan aurinko- ja tuuli­voimaloita

Nesteen liikevoitto kaksinkertaistui uusiutuvien polttoaineiden ansiosta, yhtiö ehdottaa ylimääräistä osinkoa

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous