Valtavissa avokonttoreissa tuottavuus kärsi ja tarttuvat taudit levisivät – Pandemian siirrettyä monet etätöihin toimistosta on jälleen tultava paikka, jonne ihmiset haluavat tulla

Teknologiayritysten pääkonttorit ovat pandemian keskellä suureksi osaksi tyhjillään. Nyt yritykset järjestelevät uudelleen avokonttoreitaan entistä houkuttelevammiksi palaaville työntekijöille. Tavoitteena on mahdollistaa yhteistoiminta ja keskittyminen tavoilla, joihin kotona ei päästä.

Yhdysvaltalaisen Okta-yhtiön työntekijät rakentavat työkaluja, jotka mahdollistavat turvallisen pääsyn yrityssovelluksiin.

20.9.2020 2:00 | Päivitetty 20.9.2020 6:31

Kun 2000-luvun alkuvuosien historioitsijat tutkivat koronaviruspandemiaa edeltänyttä aikaa, voi olla, että yksi absurdeista ilmiöistä, joihin heidän huomionsa kiinnittyy, on viehtymys jättimäisiin avokonttoreihin.

Alkuperäisenä ajatuksena oli kaataa muureja työntekijöiden väliltä. Kehityssuunnan huippuna voidaan pitää arkkitehti Frank Gehryn suunnittelemaa teknologiayhtiö Facebookin 40 278 neliömetrin avokonttoria yhtiön päämajassa Menlo Parkissa Kaliforniassa. Se otettiin käyttöön vuonna 2015. Nyt se on kuin aavekaupunki, muistomerkki pandemian tyhjentämille toimistoille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita