Sveitsin keskuspankki teki jälleen miljardivoitot osakesijoituksillaan - Talous | HS.fi

Sveitsin keskuspankki teki jälleen miljardivoitot osakesijoituksillaan

Myös pankin omistaman kultavarannon arvo nousi viime vuonna.

Yksityiskohta Sveitsin keskuspankin rakennuksesta Bernissä Sveitsissä.­

8.1. 11:23

Sveitsin keskuspankki teki viime vuonna jälleen jättivoitot sijoituksillaan. Pankki arvioi viime vuoden tuloksensa olevan 21 miljardia Sveitsin frangia eli vajaat 20 miljardia euroa.

Tulosta voi verrata esimerkiksi Suomen valtion budjetin loppusummaan, joka on tänä vuonna noin 65 miljardia euroa.

Keskuspankin tulos laski edellisvuodesta, jolloin voitto oli 48 miljardia frangia eli noin 44 miljardia euroa. Viime vuoden heikompi tulos johtuu Yhdysvaltain dollarin arvon alentumisesta.

Sveitsin keskuspankin tuloksesta noin 13 miljardia frangia on peräisin valuutta- ja osakekaupasta. Pankki ostaa frangeilla ulkomaista valuuttaa ja sijoittaa ne eteenpäin osakkeisiin ja velkakirjoihin. Näin se pyrkii painamaan alas frangin arvoa, joka on vahvistunut siksi, että sijoittajat pitävät sitä turvasatamavaluuttana.

Lisäksi Sveitsin keskuspankin hallussa on yli tuhat tonnia kultaa, jonka arvo nousi viime vuonna seitsemän miljardia frangia. Kulta on epävarmoina aikoina suosittu sijoituskohde.

Keskuspankki omistaa osuuksia yrityksistä eri puolilla maailmaa, myös Suomesta.

Lue lisää: Sveitsi rikastuu painamalla miljardeittain rahaa ja sijoittamalla sitä osakkeisiin – Miten se on mahdollista?

Yhdysvalloissa keskuspankilla on omistuksia lähes 2 500 yhtiössä. Yhdysvalloissa keskeiset osakeindeksit nousivat viime vuonna tuntuvasti, esimerkiksi S&P 500 noin 16 prosenttia ja teknologiapörssi Nasdaq 44 prosenttia.

Keskuspankki jakaa voitostaan neljä miljardia frangia Sveitsin hallitukselle ja kantoneille. Keskuspankki on listattu pörssiin, ja sillä on julkisen sektorin lisäksi yksityisiä omistajia, mutta sen voitonjakoa säädellään tarkasti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat