Korona­virus, tunnistautuminen ja huijaukset työllistivät Vakuutus- ja rahoitus­neuvontaa – ”Huijarit ovat entistäkin taitavampia” - Talous | HS.fi

Korona­virus, tunnistautuminen ja huijaukset työllistivät Vakuutus- ja rahoitus­neuvontaa – ”Huijarit ovat entistäkin taitavampia”

Yhteydenottojen määrä vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEen kasvoi koronavuonna kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan (FINE) tulleiden yhteydenottojen määrä kasvoi kymmenen prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Noin kaksi kolmasosaa yhteydenotoista liittyi vakuutusasioihin.­

11.1. 12:01 | Päivitetty 11.1. 17:46

Koronavirus, asiakkaan tunnistamiseen liittyvät käytännöt ja erilaiset huijaukset näkyivät kansalaisten yhteydenotoissa vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEen viime vuonna.

Yhteydenottojen määrä kasvoi kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, FINE kertoo tiedotteessa.

Valtaosa asiakkaiden kysymyksistä, noin kaksi kolmasosaa, liittyi vakuutusasioihin. Osa kasvusta selittyy FINEn mukaan koronaviruspandemian vaikutuksilla. Matkustuksen vaikeutuessa esimerkiksi matkavakuutuksista ja yritysten keskeytysvakuutuksista kysyttiin paljon.

Pankkiasioiden puolella kysymyksiä herättivät asiakkaan tunnistamiseen ja tuntemiseen liittyvät asiat ja pankkien rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen perustuvat menettelyt tilien käytön estämiseksi ja sulkemiseksi.

Aiemmin kysymyksiä on FINEn mukaan tullut paljon maksukorttien väärinkäytöstä. Nyt niiden rinnalle on tullut verkkotunnusten oikeudettomaan käyttöön liittyneitä tilanteita, joissa on usein kyse huijauksesta. Myös erilaiset sijoitushuijaukset ja niiden yritykset nousivat viime vuonna esiin asiakkaiden kysymyksissä.

Viime aikoina Suomessa huolta ovat herättäneet esimerkiksi taidokkaat ja laajat ulkomailta käsin operoidut huijaukset, joihin suomalaisviranomaisten on yksin hyvin vaikeaa puuttua.

Lue lisää: Petostehdas – Kiovassa on toimisto, jonka puhelinmyyjien työnä on nyhtää asiakkailta rahat keinoja kaihtamatta

”Taidolla tehdyt huijaukset, verkkourkinta ja tietojen kalastus ovat huolestuttavia ilmiöitä, jotka näkyvät myös neuvonnassamme. Huijarit ovat entistäkin taitavampia ja tuntuu, että huijatuksi voi joutua kuka tahansa”, sanoo FINEn toimitusjohtaja Elli Reunanen tiedotteessa.

”Toisinaan taas ihmettelemme miten sinisilmäisesti ja luottavaisesti asiakkaat antavat tietojaan huijareille. Näissä asioissa täytyy selvästikin pysyä vielä enemmän ajan tasalla ja antaa jatkuvasti tietoa asiakkaille, jotta huijauksilta voitaisiin välttyä”, Reunanen sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat