Stockmann tekee 250 miljoonan euron alaskirjauksen Lindexin liikearvoon - Talous | HS.fi

Stockmann tekee 250 miljoonan euron alaskirjauksen Lindexin liikearvoon

Yrityssaneerauksessa oleva Stockmann julkaisi päivitetyn tulosennusteen vuodelle 2020 sen tytäryhtiön Lindexin arvonalennuksen vuoksi.

Helsingin keskustan Stockmann kuvattuna ilmasta 14. joulukuuta 2020.­

28.1. 20:42 | Päivitetty 29.1. 15:13

Stockmann-konsernin vuoden 2020 liikevoitto tulee olemaan edellisvuotta alhaisemmalla tasolla Lindexin arvonalentumistestauksen tuloksena, yhtiö tiedottaa.

Vaikka viime vuoden neljännen vuosineljänneksen liiketulos olikin voitollinen, Stockmann teki neljännen neljänneksen tuloslaskelmaan noin 250 miljoonan euron alaskirjauksen Lindexin alentuneen liikearvon vuoksi.

Stockmann julkaisi edellisen, tappiollisen, tulosennusteen lokakuun lopussa. Siinä huomioitiin koronaviruspandemian negatiivinen vaikutus yhtiön vuoden 2020 tulokseen.

Nyt konserni on huonontanut ennustetta entisestään. Tämä johtuu Lindexin liikearvoon liittyvästä arvonalennuksesta. Yhtiö kertoo vallitsevan sekä uudelleen kiihtyvän COVID-19 pandemian lisäävän epävarmuutta Lindexin päämarkkinoilla.

Lindex on Stockmannin tytäryhtiö ja konsernin kannattavin osa. Esimerkiksi viime vuoden huhti–kesäkuussa konsernin liikevaihdosta kaksi kolmasosaa tuli Lindexistä. Lindexillä on 460 myymälää.

Lindexin kirjanpitoarvon aineettomat hyödykkeet ovat arvonalennuksen jälkeen 368 miljoonaa euroa.

Helsingin käräjäoikeus päätti huhtikuussa 2020 aloittaa Stockmannin yrityssaneerausmenettelyn. Saneerausohjelma julkistettiin joulukuussa, ja Lindex toimii niissä konsernin velkojen vakuutena.

Osana saneerausmenettelyä Stockmann on velvollinen myymään kiinteistönsä ja neuvottelemaan kiinteistöjen takaisinvuokrauksesta.

Oikaisu 29.1. kello 15: Uutisen ensimmäisessä lauseessa luki virheellisesti, että Stockmann-konsernin liikevaihto tulee olemaan arvonalentumistestauksen seurauksena edellisvuotta alemmalla tasolla. Todellisuudessa arvonalennus vaikuttaa yhtiön tulokseen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat