Tilastokeskuksen tiedot paljastavat: Konkurssiaalto näyttää iskeneen Suomeen helmikuun alussa - Talous | HS.fi

Tilastokeskuksen tiedot paljastavat: Konkurssiaalto näyttää iskeneen Suomeen helmikuun alussa

Helmikuun kahden ensimmäisen viikon aikana pantiin vireille yhteensä 155 konkurssia. Edellisen kerran viikkojen 5 ja 6 aikana pantiin yhtä paljon konkursseja vireille vuonna 2014.

Helmikuun alussa pantiin vuodenaikaan nähden vireille poikkeuksellisen paljon konkursseja. Konkurssiin menneen kuntosaliketju Motivuksen suljettu ja tyhjä kuntosali Ruoholahdessa Helsingissä 6. toukokuuta 2020.­

18.2. 14:07

Helmikuun alussa pantiin vireille poikkeuksellisen paljon konkursseja, selviää Tilastokeskuksen tuoreista tilastoista. Helmikuun kahden ensimmäisen viikon aikana pantiin vireille yhteensä 155 konkurssia. Julkaistut luvut ovat ennakollisia, ja niitä päivitetään tilaston pohjana olevan aineiston täydentyessä.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan edellisen kerran viikkojen 5 ja 6 aikana pantiin yhtä paljon konkursseja vireille vuonna 2014.

Tänä vuonna viikon 5 ensimmäinen päivä oli maanantai 1. helmikuuta. Viime vuonna viikon 5 ensimmäinen päivä oli maanantai 27. tammikuuta.

Tilastokeskus julkaisee jatkossa tilastoa vireille pantujen konkurssien määrästä kahdesti kuukaudessa. Viimeisimmässä julkaistussa pikaennakkotilastossa on tiedot konkurssien määrästä 12. helmikuuta saakka. Viimeisimpien julkistettujen viikkojen tiedot päivittyvät seuraavien julkistusten myötä. Konkurssien määrä vaihtelee Tilastokeskuksen mukaan paljon viikoittain.

Suomen konkurssimäärät ovat pysyneet helmikuuhun saakka pieninä. Esimerkiksi tammikuussa vireille pantiin yhteensä 117 konkurssia, kun edellisvuoden tammikuussa määrä oli 179.

Lue lisää: Keväästä saakka odotetun konkurssi­aallon uskotaan iskevän varmuudella, kun konkurssi­suoja pian raukeaa

Helmikuuhun saakka konkurssiaallon on estänyt viime keväänä voimaan tullut lakimuutos, joka rajoitti velkojien oikeutta hakea velallista konkurssiin. Konkurssisuoja raukesi tammikuun lopussa. Varsinaisen konkurssiaallon odotetaan käynnistyvän sen jälkeen.

Artikkeliin liittyviä aiheita