Presidentti Joe Biden aikoo rahoittaa 2 000 miljardin dollarin investointiohjelmansa yritysten verotusta kiristämällä - Talous | HS.fi

Presidentti Joe Biden aikoo rahoittaa 2 000 miljardin dollarin investointiohjelmansa yritysten verotusta kiristämällä

Georgetownin yliopiston tutkimuslaitos arvioi, että investointien seurauksena Yhdysvaltoihin tulisi 15 miljoonaa uutta työpaikkaa, joista kahdeksan miljoonaa etenkin vähän koulutetuille.

Joe Biden nousemassa Air Force One -lentokoneeseen keskiviikkona 31. maaliskuuta.­

1.4. 16:50

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden esitteli keskiviikkona ehdotuksena 2 000 miljardin dollarin julkisista investoinneista kahdeksan vuoden kuluessa.

Investoinnit rahoitetaan sanomalehti The New York Timesin mukaan 15 vuoden kuluessa pääosin yritysten verotusta kiristämällä. Presidentin suunnitelmana on kiristää yritysten veroastetta nykyisestä 21 prosentista 28 prosenttiin.

Lisäksi yritysten ulkomaisten tulojen vähimmäisveroasteeksi säädettäisiin 21 prosenttia.

Investointien tavoitteena uudistaa taloutta ja ne ovat osa aikaisemmin julkistettua 3 000 miljardin dollarin investointisuunnitelmaa.

”Se [investoinnit] luo maailman vahvimman, joustavimman ja innovatiivisimman talouden”, presidentti Biden sanoi keskiviikkona.

Hän kutsui ehdotustaan Yhdysvaltojen suurimmaksi investointiohjelmaksi sitten valtakunnallisen valtatieverkoston rakentamisen ja 1960-luvun avaruusohjelman jälkeen.

Keskiviikkona ilmoitetun 2 000 miljardin dollarin investointien lisäksi 1 000 miljardia dollaria on tarkoitus käyttää lastenhoidon, terveydenhoidon ja koulutuksen parantamiseen.

”Olen hämmästynyt investointien mittakaavasta ja rakenteesta. He vaikuttavat omaksuneen ajatuksen, että työn tuottavuutta ja talouskasvua voi lisätä julkisilla investoinneilla ja levittää sitä ympäriinsä”, sanoi yhdysvaltalaisen huippuyliopisto MIT:n taloustieteen professori Simon Johnson uutistoimisto Reutersille.

Georgetownin yliopiston tutkimuslaitos arvioi, että investointien seurauksena Yhdysvaltoihin tulisi 15 miljoonaa uutta työpaikkaa, joista kahdeksan miljoonaa etenkin vähän koulutetuille.

Varsinaisten investointien lisäksi Yhdysvaltojen taloutta elvytetään 1 900 miljardin dollarin koronaelvytyspaketilla.

Siitä karkeasti laskettuna 1 000 miljardia dollaria annetaan suorina avustuksina kotitalouksille, 415 miljardia dollaria käytetään rokotusten nopeuttamiseen ja 440 miljardia dollaria on rahoitusta pienille yrityksille ja yhteisöille, joihin pandemia on iskenyt erityisen pahoin.

Yhdysvaltojen talouden elpyminen viime sekasorrosta on voimistumassa tänä vuonna tuntuvasti. Keskuspankki arvioi kaksi viikko sitten, että talous kasvaa tänä vuonna 6,5 prosenttia.

Jos ennuste toteutuu, talouskasvu olisi voimakkainta liki 40 vuoteen. Viimeksi Yhdysvaltojen talous kasvoi vuodessa yli kuusi prosenttia vuonna 1984.

Muutos keskuspankin ennusteessa on lyhyen ajan kuluessa poikkeuksellisen suuri, sillä vielä joulukuussa se ennusti talouden kasvavan 4,2 prosenttia.

Talouskasvun vauhdittumisessa on syytä ottaa huomioon, että viime vuonna romahdus pahin sitten 1940-luvun.

Sijoittajat arvopaperimarkkinoilla ovat pelänneet, että ripeä talouskasvu saattaa kiihdyttää inflaatiota eli hintatason yleistä halpenemista.

Keskuspankki on tosin vihjannut, että ainakaan ohjauskorkoa ei kiristetään vielä pitkään aikaan.

Yhdysvallat on maailman suurin kansantalous, jonka talouden vahva elpyminen heijastuu eri puolille maailmaa.