Suomen ruokakauppa saa uuden pelurin: Verkkokauppaan nojaava Oda yrittää valloittaa markkinat halvoilla kotiinkuljetuksilla - Talous | HS.fi

Suomen ruokakauppa saa uuden pelurin: Verkkokauppaan nojaava Oda yrittää valloittaa markkinat halvoilla kotiinkuljetuksilla

Perheiden viikko-ostoksiin keskittyvä verkkokauppa tuo ruuat koteihin lähettiautoilla 10 000 neliömetrin automatisoidusta keräilykeskuksestaan. Oda sai juuri 223 miljoonaa euroa lisää riskirahaa toimintansa laajentamiseen, muun muassa Softbankin Vision Fundilta.

Norjalaisen ruuan verkkokaupan Odan Suomen-maajohtaja Tobias Niemi kertoo, että Norjassa Oda antaa asiakkaille lähetyksistä myös hiilijalanjälkilaskelman. Suomessa ruokien kotiinkuljetusten alkaessa on vielä epävarmaa, saadaanko vastaava toiminto tännekin.­

8.4. 8:30 | Päivitetty 8.4. 8:47

Norjalainen ruuan verkkokauppa rantautuu Suomeen tänä syksynä.

Se pyrkii neljänneksi merkittäväksi ruokakauppiaaksi K- ja S-ryhmän ja Lidlin rinnalle, Odan Suomen-maajohtaja Tobias Niemi kertoo.

Oda aloittaa toimintansa pääkaupunkiseudulla loppusyksystä, arviolta noin kuuden kuukauden kuluttua. Tarkkaa ruuan myynnin aloituspäivää ei voida vielä sanoa, koska rakennustyöt ja valmistelut ovat kesken, Niemi kertoo.

”Loppuvuonna ensimmäiset asiakkaat laittavat tilauksensa sisään. Mutta aikatauluun liittyy korona-aikana tiettyä epävarmuutta”, Niemi selittää.

Paraikaa Suomessa tehdään paljon valikoimasuunnittelua, rekrytoidaan paikallista tiimiä ja tehdään sopimuksia tavaran toimittajien kanssa, Niemi kertoo

Oda on rakentamassa pääkaupunkiseudulle 10 000 neliömetrin keräilykeskusta, johon tulee myös yhtiön konttoritilat. Sinne rakennetaan mittavaa automaatio- ja logistiikkajärjestelmää.

Sieltä ruuat toimitetaan verkkotilauksina yhtiön omilla kuljetusautoilla asiakkaille koteihin, yleensä tilausta seuraavana päivänä.

Niemen mukaan yhtiö pyrkii pitämään paljon omia kuljettajia palkkalistoillaan.

”Meille on tärkeää olla vastuullinen työnantaja.”

Niemen mukaan Oda pyrkii haastamaan tarjonnallaan erityisesti suuret marketit, joista kuluttajat tekevät viikko-ostoksensa.

Kivijalkamyymälöitä tai tuotteiden noutomahdollisuutta varastolta Odalla ei ole.

Odan tavoitteena on laajentua nopeasti myös muualle Suomeen.

”Ruuat toimitetaan isoilla kuljetuksilla toisiin kasvukeskuksiin, missä jakelu siirretään pienempiin”, Niemi kertoo.

”Puhumme todella ison mittakaavan operaatioista. Pystymme palvelemaan useita miljoonia suomalaisia kuluttajia.”

Keräilykeskuksen sijaintipaikkaa Niemi ei vielä halua vielä paljastaa, vaikka käytännössä tuonkokoisia rakenteilla olevia ruokajakeluun soveltuvia vapaita logistiikkakiinteistöjä ei monia ole.

Yksi tuollainen tila olisi Vantaan Viinikkalaan lentokentän eteläpuolelle valmistumassa oleva yhteensä 20 000 neliömetrin K3 Logistics North -logistiikkakeskus.

Helsingin valloituksen jälkeen Oda aikoo käynnistää ruokakaupan myös Saksassa, jo vuonna 2022, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Odan kansainvälisen laajentumisen takana ovat suuret kansainväliset toimijat.

Yhtiö on juuri kerännyt Prosusin ja Softbank Vision Fund 2:n johdolla tehdyllä rahoituskierroksellaan 223 miljoonaa euroa uutta riskirahaa.

Japanilaisen Softbankin rahastot Vision 1 ja 2 ovat maailman suurimpia yksittäisiä kasvuyhtiörahastoja.

Prosus on puolestaan kiinalaisen Tencent-jätin pääomistajan eli eteläafrikkalaisen Naspers-yhtiön Hollantiin listattu sijoitusyhtiö, johon on parkkeerattu merkittävä osa Naspersin Tencent-omistuksia.

Vanhoina sijoittajina jatkavat muun muassa ruotsalainen Kinnevik ja norjalainen Rama.

Tobias Niemi kertoo aloittaneensa Odan Suomen-maajohtajana viime vuoden loppupuolella.

Takana on noin kymmenen vuotta Tukholmassa, ensin noin seitsemän vuotta musiikkipalvelu Spotifyssä ja sen jälkeen kolmisen vuotta terveysteknologian kasvuyhtiö Kryn operatiivisena johtajana ja maajohtajana.

Lasten kasvettua kouluikään perhe palasi Espooseen, ja keskustelut Kolonialin perustajien kanssa johtivat nykyiseen pestiin, Niemi kertoo.

”Tehtävä on äärimmäisen kiehtova ja mielenkiintoinen. Ollaan ison digimatkan alkumetreillä. Harvoin on tällaiset pelurit ja iso mahdollisuus.”

Norjassa Oda on tähän viikkoon asti toiminut nimellä Kolonial, joka tarkoittaa suomeksi siirtomaatavarakauppaa ja norjaksi kulmakauppaa.

Oman ilmoituksensa mukaan Kolonial hallitsi viime vuonna runsaan 70 prosentin markkinaosuutta ruuan verkkokaupasta Norjassa vajaan 200 miljoonan euron liikevaihdolla.

Työntekijöitä yhtiöllä on 800.

Tobias Niemi kertoo, että Suomessa Oda keskittyy nimenomaan ruokakauppaan. Nimikkeitä tulee alkuvaiheessa 4 000–5 000.

”Hedelmiin, vihanneksiin ja tuoretuotteisiin panostetaan. Ja valmisaterioihin, joiden suosio kasvaa nopeasti.”

Suunnitteilla on Niemen mukaan myös paikallisten pientuottajien auttaminen eri tavoin.

Hän kertoo Odan pitävän huolta myös siitä, että tuotteiden kotimaisuusaste tulee olemaan korkea.

”Mutta norjalaista lohta saa myös varmasti”, hän vitsailee.

Selkeänä pääkohderyhmänä Odalla ovat Niemen mukaan lapsiperheet ja ne, jotka tekevät suuria viikko-ostoksia.

Erilaiset täydennysostokset, joita esimerkiksi ravintolaruokaa toimittavat Wolt ja Foodora välittävät, eivät Niemen mielestä kilpaile samasta markkinasta.

Entä miksi Oda valitsi ensimmäiseksi laajentumiskohteekseen Suomen?

”On tunnistettu, että Suomessa on korkea digitalisaatioaste. Täällä ei ole puhdasta ruuan verkkokaupan toimijaa, eikä ruokien kerääminen kärryihin ole kaupoille kannattavaa”, Niemi vastaa.

Hän korostaa myös sitä, että suurilla keskusliikkeillä ei ole ollut intoa investoida keräilyn automaatioon.

Oda on sen sijaan teknologiayhtiö, joka on vuodesta 2013 keskittynyt luomaan ohjelmistoa, robotiikkaa ja automaation ohjausta niin, että nyt tuotteiden keräilymäärät tunnissa yhtä työntekijää kohden ovat maailman huippua.

”Se on toimiva menestysresepti, johon huippusijoittajat laittavat nyt rahaa.”

Suomessa ruuan verkkokaupan osuus on vasta 2–3 prosenttia 14 miljardin euron vuotuisesta markkinasta, kun se Ruotsissa on 6–7 prosenttia ja Britanniassa jo yli 10 prosenttia, Niemi vertaa.

”Vaikka paljon on puhuttu siitä, että ruuan verkkokauppa kasvaa, ollaan vasta hienon kehityksen alkumetreillä.”

Niemi lupaa muutosta myös ruokakuljetuksiin.

”Lupaamme joustavimmat ja kilpailukykyisimmät hinnat kotitoimitusten osalta.”

Niemen mukaan Norjassa osa kuljetuksista on maksuttomia ja muut hinnat vaihtelevat ”dynaamisesti” muun muassa toimitusaikojen mukaan.

”Toimitusmaksut pienenevät muutenkin [verkkokaupassa] koko ajan, koska kuluttajat eivät halua maksaa kuljetuksista”, Niemi kertoo. ”Ne ovat katoamassa.”

”Kuljetustoimitusten tulee myös mukailla ihmisten arkea eikä niin, että kuluttajan täytyy olla paikalla kun lähetys saapuu.”

Mainoskuva Odan kuljetuksista. Mies kantaa laatikoita Oda-logopaidassa.­

Oda on tunnettu Norjassa nimellä Kolonial.No

Vuonna 2013 perustettuun norjalaiseen Oda-kasvuyhtiöön oli jo aiemmin sijoitettu sata miljoonaa euroa. Sen nimi oli tähän viikkoon asti Kolonial, mutta nimi muutettiin kansainvälistymistä varten.

Yhtiön perustivat 10 kaverusta, joista yksi, Karl Munthe-Kaas, on yhtiön toimitusjohtaja.

Uuteen 223 miljoonan euron rahoituskierrokseen osallistuivat myös vanhat pääomistajat, norjalainen Rema ja ruotsalainen Kinnevik.

Rema tunnetaan parhaiten Rema 1000 -ruokakaupoista, jotka myyvät suppeaa valikoimaa ruokaa ja päivittäistavaraa halvalla. Odassa se on teollisena sijoittajana.

Media- ja telealalla toimiva Kinnevik tunnetaan Suomessa muun muassa sijoituksistaan Budbee-kuljetusyhtiöön ja Zalando-verkkokauppaan.