Valtion sijoitusrahaston ensimmäinen sijoituskohde tuottaa proteiinia hiilidioksidista ja sähköstä: ”Lahjamme yhteiskunnalle on, että irtikytkemme ruoantuotannon maataloudesta” - Talous | HS.fi

Valtion sijoitusrahaston ensimmäinen sijoituskohde tuottaa proteiinia hiilidioksidista ja sähköstä: ”Lahjamme yhteiskunnalle on, että irtikytkemme ruoantuotannon maataloudesta”

Valtion Ilmastorahasto antaa kymmenen miljoonan euron vakuudettoman pääomalainan vähäpäästöiselle ruoanvalmistajalle. Tänä vuonna rahoitusta on määrä jakaa 50 miljoonaa euroa.

Bioreaktori (vas. reunassa) ja säiliöitä Solar Foodsin tiloissa Espoossa 28. elokuuta 2019. VTT:n kehittämää hiilidioksidiin ja päästöttömään sähköön perustuvaa proteiinien valmistusmenetelmää pilotoidaan startup-yhtiö Solar Foodsissa Espoossa. Solar Foods rakentaa tehtaan, joka tuottaa proteiinia hiilidioksidista ja sähköstä.­

8.4. 10:09

Valtion erityistehtävärahasto Ilmastorahasto on valinnut ensimmäiseksi rahoituskohteekseen proteiinia hiilidioksidista ja sähköstä valmistavan Solar Foodsin. Se saa kymmenen miljoonan euron pääomalainan uuden tehtaan perustamiseen. Tehtaan on määrä aloittaa toimintansa vuonna 2023.

Solar Foodsin toimitusjohtajan Pasi Vainikan mukaan Solein-proteiinin päästövähennyspotentiaali on jopa 99 prosenttia verrattuna lihantuotantoon ja 80 prosenttia verrattuna kasviproteiineihin.

”Lahjamme yhteiskunnalle on se, että irtikytkemme ruoantuotannon maataloudesta”, Vainikka sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hän kertoi nyt rakennettavan demolaitoksen muistuttavan pienpanimoa, joka tuottaa lopputuotteena kuivattua soijaa muistuttavaa pulverimaista jauhetta. Se syntyy fermentointiprosessissa mutta ei ”syö” muita maataloustuotteita vaan hiilidioksidia ja vetyä. Valmis pulveri on tarkoitus sekoittaa ruokiin proteiinilisänä.

Vainikan mukaan tuotekehitykseen kuuluu myös keinolihan tarvitsemien proteiinien kehittäminen.

Ilmastorahaston toimitusjohtaja Paula Laine painotti sitä, että rahoituksen tarkoituksena on auttaa Solar Foodsia skaalaamaan toimintojaan nopeasti demolaitoksen valmistuttua.

Hanke ei ole kaupallisesti kannattava, Laine vahvisti.

Ilmastorahasto saa vakuudettomalle pääomalainalleen noin kahden prosentin tuoton.

”Rahoitussopimus on salainen”, Laine kertoi.

”Tavoitteenamme on olla maailman johtava hiilineutraalin proteiinin valmistaja”, totesi Solar Foodsin hallituksen puheenjohtaja ja Lifeline Venturesin osakas Juha Lindfors tiedotteessa.

Ilmastorahasto perustettiin 21. joulukuuta 2020 valtion erityistehtäväyhtiön Vake oy:n pohjalta.

Vake syntyi joulukuussa 2016 silloisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) halutessa myydä valtion osakeomistuksia ja siirtää näitä varoja yritysten rahoitukseen, mutta sen toiminta ei lähtenyt koskaan lentoon.

Ilmastorahaston tehtäväksi tuli rahoittaa pääomalainoilla ja muilla instrumenteilla ”ilmastoratkaisujen kaupallisia skaalauksia sekä päästövähennyksiä mahdollistavia alustoja”.

Ilmastorahaston hallituksen puheenjohtaja Perttu Puro kertoi Ilmastorahaston päässeen sen ensimmäisten toimintakuukausien aikana hyvin käyntiin.

Puron mukaan Ilmastorahasto jakaa tänä vuonna 50 miljoonaa euroa ja jatkossa 80 miljoonaa euroa vuodessa.

”Jatkossa [rahoituspäätökset] ovat vähän enemmän tavanomaisempia”, Puro arveli.