Verkkokaupan roima kasvu ei riittänyt, Stockmann teki alkuvuonna tappiota ja myös Lindexin liikevaihto oli laskussa - Talous | HS.fi

Verkkokaupan roima kasvu ei riittänyt, Stockmann teki alkuvuonna tappiota ja myös Lindexin liikevaihto oli laskussa

Stockmannin alkuvuoden tulos jäi viime vuotta hieman vähemmän tappiolle. Saneerausohjelman toteutus etenee.

Stockmann myy tavaratalokiinteistönsä Helsingin keskustassa.­

30.4. 8:17 | Päivitetty 30.4. 10:40

Kauppayhtiö Stockmannin oikaistu liiketulos oli tammi–maaliskuussa 21,1 miljoonaa euroa tappiolla. Viime vuonna vastaavaan aikaan Stockmann teki tappiota 26,7 miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto supistui 7,1 prosenttia 155,7 miljoonaan euroon vertailukelpoisilla valuuttakursseilla.

Konsernin myyntikate laski hieman 87,6 miljoonaan euroon ja suhteellinen myyntikate oli 56,3 prosenttia. Viime vuoden alussa se oli ollut 54,2 prosenttia. Lindexin suhteellinen myyntikate kasvoi, mutta Stockmannin kohdalla se oli laskussa.

Kauppayhtiön ensimmäinen vuosineljännes on perinteisesti tuloksen kannalta koko vuoden heikoin. Viime vuosina tammi–maaliskuun tulos on ollut tappiolla, mikä yhtiön mukaan johtuu kausivaihteluista.

Koronapandemia on Stockmannin mukaan vaikuttanut edelleen alkuvuonna etenkin sen kivijalkamyymälöiden asiakasmääriin. Verkkokauppa kasvoi voimakkaasti, mutta yhtiön kokonaismyynti oli silti laskussa.

Tallinnan tavaratalo on ollut nyt suljettuna koronarajoitusten vuoksi ja se avaa ovensa jälleen ensi viikolla. Myös Riian tavaratalo on ollut vastikään suljettuna rajoitusten vuoksi.

Alkuvuonna Lindexin verkkokauppa kasvoi 193,4 prosenttia, jolloin sen osuus kokonaismyynnistä yli kolminkertaistui 28,7 prosenttiin. Stockmann-yksikön verkkokauppa taas kasvoi 52,7 prosenttia. Sen osuus kaikesta myynnistä oli jo 23,7 prosenttia.

Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvanen huoneessaan Helsingin Stockmannilla joulun alla 2020.­

”Stockmann-yksikön verkkomyynti parani merkittävästi, ja ensimmäisen neljänneksen pääkampanja, maaliskuussa järjestetyt Hullut Päivät, oli menestys ja onnistui hieman viime vuotta paremmin”, Stockmannin toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo tulostiedotteessa.

Hullut Päivät -tapahtuman myynti kasvoi kahdeksan prosenttia viime vuoden kevääseen nähden, kertoo Latvanen tulosinfossa. Myös konsernin kodin tavaroiden myynti kasvoi yhdeksän prosenttia tammi–maaliskuussa.

Stockmannin liiketoiminnan rahavirta oli 16,9 miljoonaa euroa negatiivinen. Viime vuoden vastaavaan aikaan rahavirta oli 22,4 miljoonaa euroa miinuksella. Stockmannin kassassa oli maaliskuun lopussa 115,4 miljoonaa euroa.

Vuoden kahtena ensimmäisenä kuukautena Lindexin myynti jäi pienemmäksi kuin edellisvuonna. Vuoden 2020 tammi–helmikuussa koronapandemia ei ollut vielä iskenyt. Sen sijaan nyt maaliskuussa myynti kasvoi merkittävästi viime vuoteen verrattuna, koska pandemia ja rajoitukset iskivät maaliskuussa myös talouteen.

Lindexin liikevaihto laski tammi–maaliskuussa kuitenkin 0,7 prosenttia 98,7 miljoonaan euroon. Stockmann-yksikön liikevaihto laski 17,4 prosenttia 56,9 miljoonaan euroon.

Lindexin oikaistu liiketulos parani 7,5 miljoonalla eurolla, mutta oli edelleen tappiolla 7,7 miljoonaa euroa. Stockmannin oikaistu liiketulos heikkeni ja oli tappiolla 12 miljoonaa euroa.

Pandemia näkyy myös henkilöstön määrässä, jota Stockmannilla oli alkuvuonna keskimäärin yli tuhat henkilöä vähemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Stockmann työllisti tammi–maaliskuussa keskimäärin 5 331 ihmistä.

Stockmann joutui hakeutumaan viime vuonna yrityssaneeraukseen, jossa sen velkoja leikattiin. Käräjäoikeus vahvisti saneerausohjelman helmikuun alussa. Muun muassa Helsingin keskustan tavaratalo pantiin myyntiin, jotta velkoja saadaan lyhennettyä. Tavaratalojen myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyt jatkuvat edelleen.

”[Saneerausohjelman] toteutus etenee järjestelmällisesti. Vuokrasopimusten uudelleenneuvottelujen tuloksena yhtiön vuokrasopimusvelat vähenivät merkittävästi ja kassatilanne on hyvä”, Latvanen sanoo.

Stockmann ei ole julkaissut tulosennustetta, koska yhtiö pitää markkinanäkymiä edelleen epäselvinä koronapandemian pitkittymisen takia.