Ilmastopaneelin Markku Ollikainen hallituksen ilmastopäätöksistä: ”Kunnianhimo ei ole ihan riittävällä tasolla”

Hallitus ei tehnyt päätöstä liikenteen päästökaupasta, mutta asia voi palata pöydälle jo tänä syksynä.

Hallitus haluaa vauhdittaa liikenteen sähköistymistä muun muassa keventämällä sähköauton hankinnan verotusta ja tukemalla latausverkoston rakentamista.

Hallitus kertoi torstaina sopineensa uusista toimista, joiden on tarkoitus vähentää päästöjä niin, että Suomi olisi hiilineutraali vuonna 2035.

Hallitus etsi uusia päästövähennyksiä etenkin liikenteestä, maataloudesta, kiinteistökohtaisesta lämmityksestä ja muilta päästökaupan ulkopuolisilta aloilta. Tämä johtuu siitä, että EU:n päästökaupan piirissä olevilla aloilla eli teollisuudessa ja energiantuotannossa päästöt vähenevät jo lupaavasti. Lisäksi Suomea koskevat uudet EU-tason tavoitteet, joiden mukaan päästökaupan ulkopuoliset päästöt on puolitettava vuoteen 2030.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita