”Rahanpesun torjunta ei ole lähtenyt riittävän tehokkaasti käyntiin”, pankki­valtuuston Antti Lindtman sanoo – Fiva kuultavaksi tarkastus­toimintansa jämähtämisestä

Suomen finanssivalvoja ei ole aloittanut tänä vuonna yhtäkään tarkastusta, joka liittyy rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen rahalaitoksissa.

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen (vas.), Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd).

Finanssivalvonnan (Fiva) johto pääsee selvittämään eduskunnan pankkivaltuustolle, miksi rahanpesun tarkastustoiminta on jämähtänyt paikalleen kasvaneista resursseista huolimatta.

Eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) kertoo pyytäneensä Fivan johtajan Anneli Tuomisen tai ”hänen määräämänsä henkilön” kokoukseen kahden viikon päästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita