Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö luopuu kehitteillä olevan koronalääkkeen patenttimaksuista yli 100 maassa - Talous | HS.fi

Yhdysvaltalainen lääke­yhtiö luopuu kehitteillä olevan korona­lääkkeen patentti­maksuista yli 100 maassa

Kehitysvaiheessa olevan lääkkeen hinta laskisi merkittävästi useissa matalan ja keskitulotason maissa, joissa koronarokotekattavuus on alhaista.

Lisenssisopimus mahdollistaisi kehitteillä olevalle koronalääkkeelle halvemman hinnan matalan ja keskitulotason maissa.

30.10.2021 15:55

Lääkeyhtiö Merck on tehnyt lisenssi­sopimuksen, jonka mukaan se ei peri patenttimaksuja matalan tulotason maissa valmistetusta ja myydyistä Molnupiravir-lääkkeestä. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan.

Molnupiravir on kehitysvaiheessa oleva, suun kautta koronatautiin otettava viruslääke.

Lisenssisopimuksen ennustetaan laskevan viiden päivän lääkekuurin myyntihinnan noin 17 euroon. Yhdysvaltojen hallinto on sopinut maksavansa yhtiölle yhdestä lääkekuurista 712 dollaria eli noin 612 euroa, kertoo The New York Times.

Sopimus on tehty Medicines Patent Pool -järjestön kanssa. Järjestö on aiemmin edistänyt esimerkiksi kohtuuhintaisten HIV- ja hepatiittilääkkeiden saatavuutta neuvottelemalla lisenssisopimuksia lääkkeiden patentinhaltijoiden kanssa.

Merckin sopimus koskee 105 matalan ja keskitulotason maata, jotka sijaitsevat pääasiassa Afrikassa ja Aasiassa. Yhtiö on jo aiemmin sopinut patenttivapaudesta kahdeksan intialaisen lääkevalmistajan kanssa.

Patenttivapaus olisi voimassa niin kauan, kuin Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee covid-19-viruksen aiheuttavan maailman­laajuisen pandemian.

Asiantuntijat ovat arvostelleet lisenssi­sopimusta siitä, että sen ulkopuolelle on jätetty useita keskitulotason maita, jotka ovat kärsineet pandemiasta merkittävästi ja maita, joilla on kehittynyt lääkevalmistus­sektori. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Venäjä, Brasilia ja Kiina.

Koronaviruslääkkeen kohtuuhintainen saatavuus olisi merkittävää maissa, joissa rokotekattavuus on matalaa. Afrikan maissa keskimäärin hieman alle kuusi prosenttia väestöstä on saanut kaksi koronarokoteannosta.

Koronarokotteiden oikeudenmukaiseen jakautumiseen tähtäävä Covax-ohjelma on toimittanut vain murto-osan kehittyviin maihin luvatuista rokotemääristä. Ohjelma on kertonut toimittavansa vuoden 2021 loppuun mennessä 1,9 miljardia rokoteannosta. Elokuuhun mennessä rokoteannoksia oli ohjelman kautta toimitettu 196 miljoonaa, kertoo uutistoimisto AP.

Koronavirusrokotteita kehittäneet yhtiöt kuten Pfizer ja Moderna eivät ole solmineet lisenssisopimuksia, jotka mahdollistaisivat edullisten rokotteiden tuotannon ympäri maailmaa.

Kehitysvaiheessa olevasta koronalääkkeestä on tähän mennessä julkaistu ainoastaan Merckin itse tekemän tutkimuksen tuloksia. Yhtiön testeissä lääke vähensi merkittävästi sairaalahoidon tarvetta ja kuoleman riskiä, kun lääkettä annettiin riskiryhmään kuuluneille potilaille taudin alkuvaiheessa.

Merck on hakenut Yhdysvaltain lääkeviranomaiselta valmisteelle myyntilupaa. Viraston päätöksen on arvioitu olevan valmis joulukuuhun mennessä. Myös Euroopan lääkevirasto Ema on aloittanut nopeutetun arviointiprosessin lääkkeestä.

Professori ja kliinisen epidemiologian dosentti Kari Tikkinen Helsingin yliopistosta arvioi aiemmin HS:lle, että lääkkeen toimivuudesta tarvitaan lisää tutkimusnäyttöä, joka tulisi toteuttaa Merckin itse tekemiä testejä suuremmilla potilasmäärillä.

Lue lisää: Lääkeyhtiö kehitti suun kautta otettavan korona­lääkkeen – Suomalais­professori: ”Lupaava, mutta näyttöä tarvitaan lisää”

Merck on tehnyt Yhdysvaltojen kanssa 1,2 miljardin dollarin suuruisen ostosopimuksen, joka toteutuu, jos valmiste saa maassa myyntiluvan. Pohjois-Amerikan ulkopuolella MSD-nimellä toimiva Merck on sopinut ostoista myös Australian, Malesian, Singaporen ja Etelä-Korean kanssa.

Merck on arvioinut myyvänsä Molnupiravir-lääkettä 5–7 miljardin dollarin edestä vuoden 2022 loppuun mennessä.

Artikkeliin liittyviä aiheita