Hiilimarkkinoiden säännöistä päästiin viimein sopuun Glasgow’ssa, mutta järjestelmä on kaikkea muuta kuin valmis - Talous | HS.fi

Hiilimarkkinoiden säännöistä päästiin viimein sopuun Glasgow’ssa, mutta järjestelmä on kaikkea muuta kuin valmis

Glasgow’ssa sovittiin säännöistä, joilla rikkaat maat voivat kuitata osan ilmastotavoitteistaan rahoittamalla päästövähennyksiä köyhissä maissa.

Kokousedustajia Glasgow’n ilmastokokouksessa lauantaina.

14.11.2021 19:55

Pariisin sopimuksen sääntökirja on viimein saatu valmiiksi, tosin raakilemaisessa muodossa.

Glasgow’n ilmastokokouksen tärkeimpiä päämääriä oli sopia kansainvälisistä päästömarkkinoista, joiden tarkoituksena on auttaa maita saavuttamaan päästötavoitteensa kustannustehokkaasti. Ideana on, että rikkaat ja rutkasti saastuttavat maat voisivat hoitaa osan päästövähennyksistään rahoittamalla ilmastotoimia köyhemmissä maissa.

Monimutkaisista säännöistä sopiminen on viivästynyt jo usean vuoden ajan.

Markkinamekanismeja käsitellään Pariisin sääntökirjan artiklassa kuusi, ja nyt maat pääsivät sopuun artiklan perusteista.

Päästömarkkinoihin liittyy hankaluuksia, joista kaksoislaskenta on yksi merkittävimpiä.

Kaksoislaskenta tarkoittaa sitä, jos sekä päästövähennysten rahoittajamaa että hankkeen toteuttajamaa laskevat saavutetun päästövähennyksen hyväkseen. Jotta markkinamekanismi toimisi, kaksoislaskennasta pitäisi päästä eroon.

Kaksoislaskentaan saatiin neuvotteluissa ”luova ratkaisu”, eli sopimuksen alle luodaan kahdenlaisia yksiköitä, kertoo ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski.

Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski pitää tärkeänä sopimuksen kirjausta, jonka avulla riippumaton taho voi puuttua päästömarkkinajärjestelmän epäkohtiin. ”Hiilimarkkinat eivät ole vain talouskysymys vaan myös sosiaalisen kestävyyden, ihmisoikeuksien ja alkuperäiskansojen oikeuksien kysymys.”

Ensimmäisen mallin mukaan päästövähennysyksikön tuottava maa päättää, vahvistaako se yksikön. Vahvistetun yksikön voi myydä toiselle maalle.

Jos yksikkö myydään, myyjävaltio ynnää päästöyksikön kansalliseen panokseensa. Kansallisella panoksella tarkoitetaan maan asettamia ilmastotavoitteita, jotka täytyy uusia viiden vuoden välein hieman kunnianhimoisemmiksi.

Ostajavaltio käyttää päästöyksikön oman kansallisen panoksen velvoitteensa täyttämiseen. Näin ilmastovähennys lasketaan vain kerran maiden välillä.

”Valtioiden välillä kaksoislaskenta ei ole enää mahdollista”, Kalliokoski sanoo.

Kaikilta osin kaksoislaskennan ongelmaa ei onnistuttu poistamaan.

Järjestelmä antaa myös yrityksille mahdollisuuden ostaa valtioiden luomia päästöyksiköitä, joita ei ole vahvistettu. Kauppaan liittyy riski siitä, että sama vähennys kirjataan sekä valtion että ostajayrityksen nimiin.

Siksi tämän systeemin sisällä täytyy olla tarkka siitä, millä sanoilla yksiköiden kaupasta puhutaan.

”Tällä tavoin jokin muu taho kuin valtio voi halutessaan käyttää näitä yksiköitä. Silloin on kuitenkin tärkeää viestiä, että toimilla tuetaan ilmastonmuutoksen torjuntaa ilmastorahoituksen kautta. Silloin ei tulisi käyttää kompensaatioväittämää”, Kalliokoski sanoo.

Toinen merkittävä ongelma koskee vanhoja, Pariisin sopimusta edeltäneen Kioton pöytäkirjan alla laadittuja päästöoikeuksia.

Kioton pöytäkirja synnytti päästövähennysyksikköjä, jotka on myöhemmin todettu huonolaatuisiksi. Päästömarkkinoita tarkkaileva järjestö Carbon Market Watch kutsuu näitä vanhoja päästöyksikköjä ”zombikrediiteiksi”.

Zombikrediiteillä muun muassa rahoitettiin projekteja, jotka eivät olleet aidosti lisäisiä.

Lisäisyys tarkoittaa, että päästövähennystä ei olisi tapahtunut ilman projektia ja että ilman lisärahoitusta projekti ei olisi toteutunut.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että näitä huonolaatuisia zombikrediittejä vuosilta 2013–2020 olisi päätymässä Pariisin sopimuksen alle.

”Tämä tieto pitää paikkansa, ja se on suurin pettymys neuvottelutuloksessa. Suomen ja EU:n kanta oli, että näiden projektien tuottamia yksiköitä ei olisi pitänyt pystyä siirtämään”, Kalliokoski sanoo.

Zombikrediittien siirtyminen Pariisin sopimuksen alle on kompromissi. Kehittyvillä mailla on vielä näitä projekteja kesken, eivätkä ne halua rahoituksen katkeavan.

”Siirtyvien yksiköiden määrä on vielä epäselvä, mutta pahimmillaan määrä voi olla merkittävä.”

Lue lisää: Hiilicowboy kääri muhkeat rahat päästö­kauppa­huijauksella ja yritti sijoittaa tulot F1-talliin: Hiilimarkkinat ovat villi länsi, jota ilmastokokouksessa yritetään nyt suitsia

Marshallinsaarten ilmastolähettiläs Tina Stege.

Päästömarkkinoiden arvostelijoiden mukaan mekanismissa on kyse takaportista, jonka avulla maat voivat jatkaa fossiilipäästöjen tupruttelua.

Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat maat ilmaisivatkin huolensa siitä, että päästömarkkinoille pääsee huonoja toimijoita, joiden intressissä ei suinkaan ole päästöjen vähentäminen.

”Artikla kuuden osalta meidän täytyy pysyä valppaina viherpesua vastaan”, Marshallinsaarten ilmastolähettiläs Tina Stege sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton ilmastoasiantuntija Janne Peljo sanoo, että mekanismi vaatiikin tarkkaa valvontaa, jotta likaista peliä pelaavat toimijat saadaan siivottua sieltä pois. Mekanismille on kuitenkin tarvetta, sillä kaikki keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on otettava käyttöön.

”Ihmistoimintaa on vaikea tehdä täysin päästöttömäksi. Markkinamekanismi helpottaa viimeisten päästövähennysten tekemistä”, Peljo sanoo.

Toisaalta Peljo kutsuu neuvottelutulosta ”pliisuksi”.

”Käytännössä sinne hyväksytään sisään sellaisia päästövähennysyksiköitä, joiden uskottavuus on vähintäänkin kyseenalaista, eikä kaksoislaskentaakaan saatu aukottomasti perattua pois”, Peljo sanoo.

Suomi ei voi käyttää markkinamekanismia vuoteen 2030 asetettujen päästötavoitteidensa saavuttamiseksi, sillä se kielletään EU-lainsäädännössä.

Lähtökohtana on, että EU-maiden päästövähennystoimet perustuvat kotimaisten päästöjen vähentämiseen ja EU:n sisäiseen päästökauppaan.

Kansainvälisen ympäristöoikeuden professori Kati Kulovesi.

”Suomi voi käyttää mekanismia, jos se haluaa tehdä enemmän, mitä EU-laki ja taakanjakoasetus vaativat. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla saadaan tärkeää ilmastorahoitusta liikkeelle kehittyviin maihin” sanoo kansainvälisen ympäristöoikeuden professori Kati Kulovesi.

”Sinänsä artikla kutonen on hyvä keksintö, mutta tässä vaiheessa ei ole selvää, mistä se kysyntä tulee ja ketkä sitä aikovat käyttää.”

YK:n järjestelmässä on kyse valtiojohtoisesta mekanismista, jolla ei siis säännellä yritysten käyttämää vapaaehtoista hiilimarkkinaa.

Toiveena kuitenkin on, että vapaaehtoisillakin markkinoilla alettaisiin noudattaa näitä YK:n mukaisia sääntöjä.

Tällä hetkellä vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla ei ole yhteisiä pelisääntöjä, joiden pohjalta kompensaatioyritysten uskottavuutta voisi arvioida, Peljo sanoo.

”Eniten olen huolissani markkinan kehityksestä pienten ostajien näkökulmasta. Olennaista olisi, että tässä markkinassa kaikkein vähiten perehtyneet ostajat voisivat luottaa siihen, että niiden ostamat yksiköt aiheuttavat aidosti lisäisiä, pysyviä ja luotettavia päästövähennyksiä”, Peljo sanoo.

Kokonaisuudessaan professori Kulovesi pitää ilmastokokouksen lopputulosta positiivisena, vaikka ilmastotoimien osalta ei olla vielä halutussa paikassa.

Markkinamekanismin osalta Kulovesi on epäileväinen.

”Olen vähän rajalla, onko sopimus mielestäni hyvä vai ei. Lopputuloksessa näkyy, että tietyissä asioissa piti antaa periksi, jotta se saatiin aikaiseksi”, Kulovesi sanoo.

Suomen ja EU:n näkökulmasta Pariisin sopimuksen sääntökirja ei vielä missään tapauksessa ole täydellinen, Kalliokoski sanoo.

”Paljon on työtä edessä, mutta tämä neuvottelutulos asettaa raamit, joiden puitteissa kehittää järjestelmää eteenpäin”, Kalliokoski sanoo.