Lähes kaksi kolmasosaa teollisuuden yrityksistä kärsii nyt tai pian työvoimapulasta, kertoo liiton kysely – Riku Aalto kaipaa alalle tonnin työllistämispalkkiota
Osaavan työvoiman tarpeesta kertova rekrytointipalkkio voi myös houkutella vanhoja työntekijöitä palkkaneuvotteluihin, arvioi taloustieteilijä Mika Maliranta.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ehdottaa kaikille alan työnantajille vähintään tuhannen euron rekrytointipalkkiota työntekijätason tehtäviin. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Lähes kahdella kolmasosalla teollisuuden työpaikoista on nyt olemassa tai lähiaikoina syntymässä pula työntekijöistä, arvioivat alan pääluottamusmiehet Teollisuusliiton kyselyssä.
Runsaat 40 prosenttia vastaajista kertoo, että pula työntekijöistä on olemassa jo nyt, minkä lisäksi viidennes arvioi sellaisen syntyvän lähivuosina.