HK Scan maltillisti näkymiään tälle vuodelle - Talous | HS.fi

HK Scan maltillisti näkymiään tälle vuodelle

Konserni arvioi, että liiketulos on tänä vuonna viime vuoden tasolla.

HK Scanin mukaan kustannusten nousu on muuttanut näkymiä. Kuva HK Scanin Rauman-jalostuslaitokselta.

24.11. 9:54

Elintarvikekonserni HK Scan on alentanut liiketuloksensa näkymiä tälle vuodelle.

Konserni arvioi, että liiketulos on tänä vuonna viime vuoden tasolla. Aiemmin se oli arvioinut, että liiketulos paranee viime vuodesta, jolloin vertailukelpoinen liiketulos oli 17 miljoonaa euroa.

Näkymien muutos on HK Scanin mukaan seurausta nopeasti kiihtyneestä kustannusinflaatiosta. Lisäksi Tanskassa lintuinfluenssatilanne on pitkittänyt viennin käynnistymistä EU:n ulkopuolelle arvioitua pidempään, millä on konsernin mukaan selvä negatiivinen vaikutus liiketoiminnan kannattavuuteen. Baltiassa liiketoiminnan tehokkuutta häiritsee koronatilanne.

Suomen ja Ruotsin markkinoilla HK Scan ennakoi hyvän tuloskehityksen jatkuvan loppuvuoden aikana.