Finanssivalvonnan johtaja vaihtuu etuajassa – tehtävä hakuun mahdollisesti jo alkuvuodesta - Talous | HS.fi

Finanssivalvonnan johtaja vaihtuu etuajassa – tehtävä hakuun mahdollisesti jo alkuvuodesta

Vuodesta 2009 Finanssivalvontaa johtanut Anneli Tuominen siirtyy EU-tehtäviin ensi vuonna. Tuomisella on jo nyt runsaasti tehtäviä Fivan ulkopuolella.

Finanssivalvonnan pitkäaikainen johtaja Anneli Tuominen.

16.12.2021 11:02

Suomen pankki- ja vakuutusyhtiöitä sekä markkinoita valvovan Finanssivalvonnan (Fiva) pitkäaikainen johtaja Anneli Tuominen jättää tehtävänsä etuajassa. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Tuominen siirtyy EU-tehtäviin Euroopan keskuspankkiin ensi kesänä.

Tuomisen uusi tehtävä on EKP:n valvontaneuvoston jäsenyys, johon EKP nimitti hänet keskiviikkona illalla viideksi vuodeksi. Valvontaneuvosto käsittelee tärkeimmät euroalueen pankkisektorin valvontaa koskevat päätökset.

”Lähdin tehtävään, kun minua pyydettiin hakemaan sitä vielä tässä uran vaiheessa ja tässä iässä. Tästä mahdollisuudesta ei voinut kieltäytyä”, Anneli Tuominen, 67, sanoi torstaina.

Tuominen seuraa tehtävässä niin ikään suomalaista Pentti Hakkaraista, 63, jonka viisivuotinen pesti päättyy ensi tammikuun lopussa.

Koska Fivan johtaja vaihtuu etuajassa, tehtävä tulee hakuun hakuun mahdollisesti jo alkuvuodesta. Uuden Fivan johtajan valitsee eduskunnan pankkivaltuusto, joka koostuu kansanedustajista.

Pankkivaltuusto nimitti Tuomisen Finanssivalvonnan johtajan virkaan uudeksi viisivuotiskaudeksi 4.2.2019 alkaen, mutta kausi päättyy siis etuajassa.

Fivan johtokunta tekee johtajan nimittämisestä esityksen pankkivaltuustolle.

Varatuomari ja ekonomi Tuominen on työskennellyt Finanssivalvonnan johtajana vuodesta 2009 lähtien ja sitä ennen muun muassa Finanssivalvonnan vt. johtajana ja Rahoitustarkastuksen johtajana. Ennen uraa Finanssivalvonnassa hän työskenteli pankin johtotehtävissä.

Hän työskenteli Suomen Yhdyspankin pankinjohtaja pääomamarkkinatoiminnoissa 1991–1996 ja sitä ennen pankin Lontoon-toiminnoissa 1986–1990.

Tuomisella on jo nyt runsaasti tehtäviä Fivan ulkopuolella.

Tuominen on luottamustoimessaan muun muassa Euroopan keskuspankin (EKP) valvontaneuvoston jäsen. Lisäksi on työskennellyt Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) väliaikaisena puheenjohtajana viime huhtikuun alusta lähtien.

Tämän lisäksi Tuominen on muun muassa Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) hallintoneuvoston jäsen, Euroopan järjestelmäriskikomitean (ESRB) hallintoneuvoston jäsen ja jäsen rahoitusmarkkinoiden vakausneuvoston neuvoa-antavassa ryhmässä (FSB Regional Consultative Group for Europe).

Artikkeliin liittyviä aiheita