Huijari keplotteli itsensä johtoon ainakin kahdessa suomalaisyrityksessä, joiden nimissä tekijä loi tilejä ja osti tavaraa - Talous | HS.fi

Huijari keplotteli itsensä johtoon ainakin kahdessa suomalais­yrityksessä, joiden nimissä tekijä loi tilejä ja osti tavaraa

Todennäköisesti sama tekijä onnistui huijauksessa väärennettyjen kokouspöytäkirjojen avulla. Porsaanreiän vuoksi käytännössä kuka vain voi tehdä itsestään toisen omistaman yrityksen johtajan.

Salolaisen rakennusyhtiö Finnraxin toimitusjohtaja Aleksi Burtsov huomasi muutama viik­ko sitten, että hänen yrityksensä hallituksen puheenjohtaja oli yhtäkkiä vaihtunut.

1.1. 19:03

Tuntematon henkilö onnistui keplottelemaan itsensä rakennusyhtiö Finnraxin hallituksen puheenjohtajaksi ja siirtämään yhtiön käynti- ja postiosoitteet Salosta Vantaalle.

Todennäköisesti sama tekijä tai tekijät onnistuivat huijaamaan itsensä myös teknologiayritys Ensto oy:n tytäryrityksen johtoon.

Hämmentävä tapahtumasarja alkoi selvitä Finnraxille, kun lvi- ja sähköalan tukkukauppa Onniselta soitettiin Finnraxin toimitusjohtaja Aleksi Burtsoville noin kolme viikkoa sitten. Tapauksesta uutisoi ensin Kauppalehti.

Huijari oli luonut Finnraxin nimissä tilejä verkkokauppoihin ja tilannut niistä tuhansien eurojen arvosta tavaraa, kertoo toimitusjohtaja Aleksi Burtsov.

Onniselta tiedusteltiin tavaralähetyksestä, jonka Finnrax oli tilannut kerrostaloasunnon osoitteeseen Vantaalle. Burtsov kielsi hämmentyneenä Onnista toimittamasta tavaroita ja kertoi, että kyseessä on varmasti jokin väärinkäsitys. Finnraxin toimipaikka on Salossa, eikä yrityksellä ole tiliä Onnisella.

Seuraavana päivänä Burtsovin puhelin soi uudelleen. Onniselta kerrottiin, että kyseessä ei voi olla väärinkäsitys, tavarat on todellakin tilattu Finnraxin tililtä.

Toisen soiton jälkeen Burtsov meni katsomaan yrityksensä tietoja rekisteristä ja huomasi, että Finnraxilla on uusi hallituksen puheenjohtaja ja yrityksellä uusi osoite.

Soitto Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) paljasti, että yritykselle täysin tuntematon mies oli väärentänyt Finnraxin hallituksen ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan ja tehnyt itsestään sen avulla yritysjohtajan. Tekaistussa kokouksessa Finnraxin todellinen hallituksen puheenjohtaja Jukka Alanko oli hakenut eroa ja tilalle oli valittu uusi puheenjohtaja.

PRH:sta selvisi, että vastaavan tempun voi tehdä periaatteessa kuka tahansa.

”Se on todella helppoa. Väärentämällä yhden asiakirjan kuka tahansa voi alkaa minkä tahansa yrityksen puheenjohtajaksi”, Burtsov sanoo.

Muutoksen tekeminen oli maksanut 40 euroa.

Kun huijari oli päässyt puheenjohtajan pallille, oli hän avannut Finnraxille tilit ainakin Onniselle sekä rautakauppa Bauhausille. Onniselta tilatun tavara arvo oli 2 500 euroa ja Bauhausilta 350 euroa.

”Ja tässähän ovat vasta ne tilaukset, jotka ovat tulleet meidän tietoomme”, Burtsov kertoo.

PRH:n johtava lakimies Jouko Koitto kertoo, että tekaistuja asiakirjoja on lähes mahdoton tunnistaa satojen PRH:lle päivässä tulevien muutosilmoitusten joukosta.

”Kysymys on siitä, minkälaista ja kuinka huolellista tarkistustyötä sen eteen tehdään, että varmistetaan jokaisen liitteen paikkansapitävyys.”

Yhtiön tietojen muutos vaatii otteen tai jäljennyksen kokouksen pöytäkirjasta. Niiden perusteella PRH päättelee muutosilmoitusten aitouden.

Koitto muistuttaa, että yhtiöiden osakkeet voivat vaihtaa omistajaa. Tällöin uudet osakkaat myös yleensä valitsevat uudet henkilöt hallitukseen.

”Tämä on tasapainoilua sen kanssa, missä tilanteissa tulisi olettaa, että jokin ei pidäkään paikkaansa.”

Burtsov pitää PRH:n muutoskäytäntöä liian löyhänä ja sanoo olevansa ihmeissään siitä, että tällaisessa voi Suomessa onnistua.

”Yleensä jos PRH:lle lähetettävissä asiakirjoissa on pilkku väärässä paikassa, se tulee bumerangina takaisin”, Burtsov kertoo.

Burtsovin mielestä on absurdia, jos kuka tahansa voi Suomessa kelpotella itsensä yritysjohtajaksi.

”Minä sanoinkin sinne PRH:lle, että jos tämä on näin helppoa, niin minä olen ensi viikolla sitten Koneen hallituksen puheenjohtaja”, Burtsov vitsailee.

Tilit luonut henkilö kävi Finnraxin johdossa hetkellisesti. HS:n näkemä väärennetty pöytäkirja on lyhyt, mutta täydellisellä suomella kirjoitettu, pöytäkirjojen tavallista kaavaa noudattava asiakirja. Paperissa on ainoastaan huijarin käyttämä nimi ja allekirjoitus.

Burtsov on nähnyt huijarin kaupoille Finnraxin nimissä lähettämiä sähköposteja, jotka on kirjoitettu suomeksi.

Burtsov kertoo, että kun huijaus oli huomattu, asian korjaaminen PRH:ssa kävi onneksi nopeasti. Burtsov kertoo myös tehneensä asiasta rikosilmoituksen Turun poliisilaitokselle, mutta ainakaan vielä asia ei ole edennyt.

Todennäköisesti saman huijarin kohteeksi joutui aiemmin myös suomalainen Ensto oy:n tytäryhtiö.

Ensto Groupin toimitusjohtaja Hannu Keinänen kertoo lähes identtisen tarinan tekaistusta pöytäkirjasta ja uudesta hallituksen puheenjohtajasta.

Keinäselle asia selvisi, kun porilaisesta autokaupasta soitettiin. Autokauppias halusi varmistaa, että yhtiön puheenjohtaja todella aikoo ostaa yhtiön nimissä useita autoja osamaksulla.

”Autoliikkeen myyjän hereilläolo toi tämän meidän tietoon. Meiltä ei kukaan ollut todellakaan ostamassa Porissa autoja.”

Keinäsen mukaan huijari oli ehtinyt olla yrityksen johdossa kaksi vuorokautta. Sinä aikana tekijä oli yrittänyt useita asioita, mutta suurin osa oli onneksi epäonnistunut.

”Pankkitilitietoja onnistui saamaan haltuunsa. Sitä kautta hän onnistui verottajan verkkopalvelussa muuttamaan tietoihin väärän tilinumeron.”

Tällä tavoin tekijä sai omalle tililleen Keinäsen mukaan muutaman kymmenentuhannen euron arvosta arvonlisäveronpalautuksia. Poliisi tutkii Keinäsen mukaan asiaa parhaillaan.

”Aika löysä se PRH:n seula on. Vaikka yrityksissä tapahtuu usein muutoksia, ja jos prosessi on kauhean jäykkä, vaikeuttaa sekin toimintaa.”

PRH:n Jouko Koitto kertoo, että PRH:n sivuilla on muutamia vinkkejä siihen, miten huijauksen riskiä voi pienentää. Yrittäjän kannattaa esimerkiksi tilata sähköpostiinsa automaattinen ilmoitus, joka kertoo heti, jos yrityksen tietoihin ilmoitetaan muutos.

Koiton mukaan keinoja muutosten tekemisen vaikeuttamiseksi toki on, mutta laajempi tarkastaminen vaatisi huomattavasti enemmän hallinnollisia resursseja.

Koitto kertoo, että vastaavanlaisia huijauksia ilmenee vuodesta riippuen nollasta useampaan tapaukseen. Niiden löytäminen ilmoitusten massasta on hänen mukaansa käsittelyssä haastava tehtävä.

Aleksi Burtsov rakennustyökohteessa Salossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita