Tartuntamäärien kova kasvu huolettaa Postissa ja Valiolla: ”Meitä haastaa nyt erityisesti altistuneiden jääminen kotiin” - Talous | HS.fi

Tartuntamäärien kova kasvu huolettaa Postissa ja Valiolla: ”Meitä haastaa nyt erityisesti altistuneiden jääminen kotiin”

Suomessa todettiin uudenvuoden viikonloppuna yli 17 000 koronavirustartuntaa. Miten tartuntojen määrän kasvu näkyy työpaikoilla, joissa työntekijät eivät voi jäädä etätöihin?

Postinkin henkilöstöä on ollut poissa koronaviruksen takia. Maanantai-iltana Postin Elielinaukion-palvelupisteessä ei kuitenkaan ollut ruuhkaa, kun Erja Matinlassi haki lähetyksen. Tiskillä häntä palveli esihenkilö Mia Niemelä.

4.1. 2:00 | Päivitetty 4.1. 6:21

Suomen kovaa kasvavat tartuntamäärät jännittävät ja mietityttävät isoissa, huoltovarmuuden kannalta tärkeissä yrityksissä, joissa iso osa työstä on pakko tehdä työpaikalla.

Postin poikkeustilajohtaja Jarmo Ainasoja sanoo, että yksittäisissä toimipisteissä Helsingissä sairauspoissaolot ovat olleet huomattavassa kasvussa.

”Emme ole kapsyylissa muusta yhteiskunnasta. Poissaoloja on eniten siellä, missä meillä on eniten henkilökuntaa eli käytännössä jakelussa”, Ainasoja sanoo.

Poikkeustilannejohtajana Ainasojan työnkuvaan kuuluu huolehtia asioista ennen kuin ne tapahtuvat. Hän myöntää, että tartuntamäärien kova kasvu Suomessa huolettaa.

”Ihan koko yhteiskuntaa ajatellen jännitän, miten tilanne lähtee tästä kääntymään”, Ainasoja sanoo.

Posti on Ainasojan mukaan kyennyt hyvin estämään työpaikalla leviäviä tartuntaketjuja esimerkiksi maskien käytöllä, eikä yhtiö ole vielä joutunut turvautumaan erityisiin poikkeustoimiin. Sairastuneelle tai altistuneella työntekijälle on tosin nyt vaikeampaa löytää tuuraajaa kuin ennen pandemiaa.

”Jos poissaolo tulee yllättäen, oli se kausi-influenssaa tai mitä tahansa muuta, vaihtoehtona on hankkia henkilölle sijainen, jolloin posti viivästyy yleensä noin vuorokauden.”

Postilla on ollut Ainasojan mukaan hankaluuksia työvoiman saannin kanssa alkusyksystä lähtien ja kasvavat altistumis- ja tartuntamäärät kärjistävät tilannetta. Lisätyötuntien tai -jakelureittien tarjoaminen osa-aikatyöntekijöille ei riitä kattamaan vajetta.

Työvoimapula vaikutti joulukorttien jakeluun pääkaupunkiseudulla, ja tuhansia kortteja jäi jakamatta jouluun mennessä.

”Työvoimapula on ollut kesän jälkeen vaikea. Työmarkkinat ovat aika erikoisessa tilanteessa, ja sijaisten saaminen on entistä vaikeampaa. Meillä on 200 työpaikkaa avoinna”, Ainasoja sanoo.

Postilla on ollut hankaluuksia työvoiman saannin kanssa.

”Ryhmä aloittaisi toimitusten väliaikaiseen priorisointiin liittyvät toimet.”

Valion henkilöstöjohtaja Marianne Tammela sanoo, että toimintaa kuormittavat nyt erityisesti työntekijöiden altistumiset.

”Sairauslomiakin on jonkin verran enemmän, mutta meitä haastaa nyt erityisesti altistuneiden jääminen kotiin. Tartuntatilanne on pysynyt hyvin hallinnassa, vaikka tehtaissa on aluekohtaisia eroja.”

Tammelan mukaan erityisesti pääkaupunkiseudulla tartunnanjäljitys laahaa perässä ja Valion on itse tehtävä päätöksiä tuotantotyöntekijöiden lähettämisestä kotiin altistumistilanteissa. Valion tehtaissa työskentelee noin 2 500 ihmistä töissä, joita ei voi tehdä etänä. Toistaiseksi poissaolot on pystytty kattamaan sijaisilla.

”Huoltovarmuuskriittisenä firmana olemme olleet jopa viranomaislinjauksia tiukempia, ja työpaikalla tapahtuneita tartuntoja ei ole todettu.”

Tammelan mukaan erityisjärjestelyihin sijaisuuksien saamiseksi jouduttaisiin turvautumaan, jos yksittäisellä tehtaalla tulisi altistumisia tai sairastumisia kerralla noin 10 tai enemmän.

Toistaiseksi pandemia ei ole vaikuttanut laajemmin Valion tuotetoimituksiin tai johtanut tuotevajeisiin. Yritys on pannut pystyyn ryhmän, joka seuraa tilaus- ja toimitusketjuun liittyvää tilanneetta joka arkipäivä ja joskus jopa viikonloppuisin.

”Jos tilanne menisi poikkeuksellisen huonoksi, tämä ryhmä aloittaisi tehtaiden ja myynnin kanssa toimitusten väliaikaiseen priorisointiin liittyvät toimet.”

Tammelan mukaan Valio on nyt melko samassa tilanteessa kuin syksyllä 2020, jolloin kouluissa tapahtuneiden altistumisten vuoksi iso määrä ihmisiä määrättiin karanteeneihin.

”Pikkuhiljaa aletaan jo mennä pahemmalle tasolle. Tilanne on huolestuttava omikronin tarttuvuuden kannalta.”

Ruokakaupan alalla sairauspoissaolot ovat olleet kasvussa viime päivinä. Pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla toimivassa HOK-Elannossa poissaolot ovat lisääntyneet sen verran, että tavaroiden hyllytys myymälöissä on hidastunut.

”Koronatartuntojen määrän kasvu on näkynyt myös meillä. Sairastuvuus on lisääntynyt ja työntekijöitä on karanteenissa. Tilanne on haastava, koska koronatesteihin pääsy on hidastunut, ja sekin näkyy työvoimatilanteessa”, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.

Lue lisää: Koronatestiin pääseminen voi kestää pääkaupunkiseudulla päiviä

HOK-Elannon työntekijöiden suhteellinen koronasairastavuus on pandemian aikana pysytellyt samoilla tasoilla kuin Uudenmaan yleinen sairastavuus. Yhtiön työvoimatilannetta helpottaa se, että se on siirtänyt ravintoloistaan 250 työntekijää kauppoihin viime viikolla voimaan tulleiden koronarajoitusten ajaksi.

”Toistaiseksi kaikki myymälät on saatu pidettyä auki, mutta hyllytyksessä näkyy jonkin verran viiveitä. Myymälöiden hoitotaso ei välttämättä ole sama kuin normaalitilanteessa.”

K-ryhmässä tartuntamäärät ovat kasvaneet yksittäisistä tautitapauksista kymmeniin tapauksiin, mutta ryhmässä on selviydytty muuta yhteiskuntaa paremmin, sanoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki.

”Pahentuneessa tilanteesta huolimatta koronatartunnat ovat pysyneet kurissa. Toki tilanne on heijastunut meihin jonkin verran, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta toimintaamme ja sairastapaukset on pystytty korvaamaan”, Sääksmäki sanoo.

K-ryhmässä on reagoitu pahentuneeseen tautitilanteeseen ottamalla käyttöön logistiikkahenkilöstön koronakotitestit, joita työntekijät voivat tehdä tarvittaessa ennen työvuoron alkua.

”Koronatestiruuhkan purussa apunamme on työterveyshuolto ja sen alihankkijat. Emme ole pelkästään yhteiskunnan koronatestien varassa, ja sen takia olemme pystyneet rajaamaan mahdollisten altistumisten määrää”, Sääksmäki sanoo.

HOK-Elannolla ja K-ryhmällä on kummallakin varautumissuunnitelma ruokahuollon turvaamiseksi tilanteessa, jossa henkilöstöä on paljon sairaana.

Suunnitelmien viimeisiä keinoja on myymälöiden aukioloaikojen rajoittaminen. Esimerkiksi K-ryhmässä suljettaisiin ensin kauppojen oheispalveluja, kuten kahviloita ja palvelutiskejä.