Ruotsalaisyhtiö rynnii Suomen padel-markkinoille, Padel United ostaa espoolaisen Padel Housen ja varsinaissuomalaisen Padel Parkin - Talous | HS.fi

Ruotsalaisyhtiö rynnii Suomen padel-markkinoille, Padel United ostaa espoolaisen Padel Housen ja varsinaissuomalaisen Padel Parkin

Ulkomaiset padelhalliyhtiöt rynnivät nyt Suomeen.

Padelkenttä Helsingin Sörnäisissä.

12.1. 8:00

Ruotsalainen padelhalliyhtiö Padel United laajentaa Suomeen ostamalla kaksi padelkenttiä pyörittävää suomalaisyhtiötä.

Padel United kertoo ostaneensa espoolaisen Padel Housen ja varsinaissuomalaisen Padel Parkin. Yhtiö ei kerro yrityskauppojen kauppahintoja.

Yhteensä Padel Unitedilla on yrityskauppojen jälkeen 56 kenttää Suomessa, ja yhtiön tavoitteena on jatkaa laajentumista kuluvan vuoden aikana.

Vain muutama viikko sitten ruotsalaisen pääomasijoittajan Tritonin tukema Le Dap Group kertoi suunnitelmistaan avata yli kaksi sataa uutta padelkenttää Suomeen tänä vuonna.

Le Dap tuli Suomeen viime syksynä ostamalla Padel Club Finlandin, Padel Tamperen ja Propadelin.

Lue lisää: Kansain­välinen padel-yhtiö aikoo avata Suomeen 243 uutta kenttää ensi vuonna

Padel United on perustettu vuonna 2018 Ruotsissa, ja sillä on nyt reilut 40 padelhallia ja noin 400 kenttää Ruotsin ja Suomen lisäksi Norjassa, Britanniassa ja Saksassa.

”Padel Housen ja Padel Parkin ansiosta saamme joukkoomme paitsi harrastajien arvostamia padelhalleja, myös runsaasti paikallista osaamista”, sanoo Padel Unitedin toinen perustajista Markus Hellqvist tiedotteessa.

Yrityskaupat ovat lähtölaukaus Padel Unitedin merkittävälle satsaukselle Suomeen.

“Meillä on vahva usko lajin kasvun jatkumiseen. Tavoitteenamme on laajentua, ja etsimmekin parhaillaan lisää sopivia tiloja ja kohteita, jotka sopisivat kasvusuunnitelmiimme”, Hellqvist sanoo.

Suomen Padelliiton mukaan Padelia pidetään yhtenä maailman nopeimmin kasvavista urheilulajeista.

Suomessa sillä on harrastajia tällä hetkellä arviolta 40 000. Määrä on kasvanut lyhyessä ajassa.

Suomen ensimmäinen padelkenttä avattiin vuonna 2003 Helsinkiin Hietaniemen uimarannalle. Ensimmäinen pysyvä sisäkenttä rakennettiin vuonna 2010 Pyhtäälle, Padelliitto kertoo verkkosivuillaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita