Suomen Yrittäjät: Karanteenien muuttaminen sairauslomiksi toisi yrityksille satojen miljoonien eurojen kustannukset - Talous | HS.fi

Suomen Yrittäjät: Karanteenien muuttaminen sairaus­lomiksi toisi yrityksille satojen miljoonien eurojen kustannukset

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen katsoo, että koronavirustartunnan saaneiden toimeentulo pitäisi turvata tartuntatautipäivärahalla.

Urheiluhalleja ja harrastustiloja määrättiin suljettaviksi vuoden 2021 lopulla.

12.1. 15:42

Suomen Yrittäjät -etujärjestön mukaan koronakaranteenien muuttaminen tavallisiksi sairauslomiksi toisi yrityksille 300–350 miljoonan euron kustannukset, jos kolmasosa työntekijöistä olisi kolme päivää sairauslomalla koronaviruksen vuoksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen sanoi Ylelle tiistaina, että Suomen tulisi luopua koronaviruksen torjunnassa karanteeneista ja laajamittaisesta tartunnanjäljityksestä. Salminen ehdottaa karanteenien tilalle sairauslomia. Tartunnanjäljityksestä Salminen ohjaisi hoitohenkilökuntaa sairaanhoitoon töihin.

Karanteenien ja eristyksen ajalta työntekijä tai poissaolon ajalta palkkaa maksava työnantaja on voinut saada Kelan tartuntatautipäivärahaa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan on kohtuutonta sysätä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuvien palkkakulut työnantajien niskaan.

”Positiivisen testituloksen saaneiden henkilöiden toimeentulo tulisikin edelleen turvata tartuntatautipäivärahalla”, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Pentikäinen sanoo, että työnantajat joutuvat poissaolojen vuoksi järjestelemään töitä uudelleen ja palkkaamaan mahdollisia sijaisia, mikä lisää kustannuksia.

Lisäksi Yrittäjät pitää nykyisiä rajoituksia väärin kohdistettuina ja vaatii hallitukselta nopeita tukipäätöksiä koronarajoituksista kärsiville yrityksille.

Koronarajoitukset kohdistuvat tällä hetkellä esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alaan, tapahtumiin sekä harrastus- ja liikuntatiloihin.

”Tukipäätöksiä tarvitaan nopeasti”, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjät esittää hallitukselle sairauspäivärahan omavastuuajan väliaikaista lyhentämistä yhteen päivään ja sulkemiskorvausta, jos toimitilat on pidettävä suljettuina, sekä lisäksi yt- ja lomautusprosessin nopeuttamista, uutta kustannustukikierrosta, yrittäjän työmarkkinatukea ja joustoa Verohallinnolta yritysten maksuaikojen kanssa.

Yrittäjät ehdottaa myös rajoitusten kohdistamista rokottamattomaan väestöön.