Ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy jälleen Ranskassa - Talous | HS.fi

Ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy jälleen Ranskassa

Samalla voimalan rakennuskustannukset jatkavat nousuaan.

12.1. 15:01 | Päivitetty 12.1. 15:28

Malliltaan Olkiluodon kolmosreaktoria vastaavan ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy jälleen Ranskassa. Ranskalainen sähköyhtiö EDF kertoo, että polttoaineen lataamiseen päästään vasta ensi vuoden toisella neljänneksellä, kun aiempi aikataulutavoite oli tämän vuoden loppu.

Samalla voimalan rakennuskustannukset jatkavat nousuaan. EDF arvioi nyt, että Flamanvillessä Englannin kanaalin rannalla sijaitseva voimala maksaa 12,7 miljardia euroa. Alkuperäinen kustannusarvio oli 3,3 miljardia euroa.

Flamanvillen voimala on kärsinyt rakennusvaiheessa lukuisista teknisistä ongelmista, jotka Ranskan säteilyturvasta vastaava viranomainen on vaatinut korjattaviksi.

Olkiluodon lisäksi kaksi vastaavaa voimalaa on käynnistynyt Kiinassa. OL3:n on määrä aloittaa säännöllinen sähköntuotanto kesällä. Flamanvillessä päästään säännölliseen sähköntuotantoon arviolta 5–6 kuukautta polttoaineen lataamisen jälkeen.

Ranskassa 70 prosenttia maan kuluttamasta sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Reaktoreita on yhteensä 56, mutta useat niistä ovat lähestymässä elinkaarensa päättymistä.

Ranskan hallitus on antanut Cordemais'n hiilivoimalalle luvan jatkaa toimintaansa kunnes Flamanvillen säännöllinen sähköntuotanto alkaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita