Kiinan talous kasvoi viime vuonna todella nopeasti, mutta nyt ripeän kasvun eteen on ilmestynyt jarru

Kiinan syntyvyys romahti viime vuonna ennätysalhaiselle tasolle. Samaan aikaan analyytikot varoittavat, että väestön odotettua nopeampi ikääntyminen voi syventää huolta talouskasvusta.

Kiinan talous kasvaa vauhdilla, mutta analyytikot varoittavat, että väestön odotettua nopeampi ikääntyminen voi syventää huolta talouskasvusta. Kuvassa matkustajia Hankoun rautatieasemalla.

17.1. 5:57 | Päivitetty 17.1. 12:20

Kiinan talous kasvoi viime vuonna nopeimmin kymmeneen vuoteen, selviää maan tänään julkaisemista virallisista tilastoista. Maailman toiseksi suurimman talousmahdin talous kasvoi viime vuonna kaikkiaan 8,1 prosenttia.

Valtaosa kasvusta tuli kuitenkin ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita