Vastaamon tietomurron uhrin nimissä tilattiin tavaraa pelkän henkilötunnuksen, prepaid-liittymän ja sähköpostiosoitteen avulla – Klarnan mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista

Klarna kertoo päivittäneensä Vastaamon tapauksen jälkeen luottokieltojen tarkistustiheyttä ja aktivoivansa vahvan tunnistautumisen kolme kertaa aiempaa useammin.

Klarnan mukaan vahvaa tunnistautumista vaaditaan aina, kun sen turvallisuusjärjestelmä antaa merkkejä mahdollisesta petoksesta.

Yksi psykoterapiakeskus Vastaamon syksyllä 2020 tapahtuneen tietomurron aiheuttamista huolista on ollut ihmisten henkilötietojen käyttäminen luvattomiin ostoksiin verkkokaupoissa.

Viimeksi asia nousi esiin HS:n tiistaina julkaisemassa jutussa, jossa tietomurron uhriksi joutunut Sanna Kärsämänoja kertoi jonkun ostaneen muun muassa huonekaluja ja muita tavaroita hänen henkilötietojensa avulla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita