S-ryhmän tilastot: Ukrainan sota näkyy ruokakaupoilla – suomalaiset hamstraavat nyt säilykkeitä, paristoja, tasku­lamppuja ja retkeilytuotteita

S-ryhmän mukaan viime viikkojen myynnissä näkyy kolmen vuorokauden hätävaran rakentaminen sekä avustusten ostaminen Ukrainaan.

S-ryhmän Prisma Mall of Tripla -kauppakeskuksessa Helsingissä helmikuun lopussa.

17.3. 14:04

Epävarmat ajat näkyvät myös kaupan hyllyillä. Kun maailma on myllerryksessä, kansalaiset ryntäävät ostamaan vessapaperia.

Viimeksi hätäshoppailua nähtiin koronapandemian alussa. Onko Ukrainan sota näkynyt kaupoissa?

HS pyysi S-ryhmältä ja K-ryhmältä indeksoitua dataa viikoilta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.

Tilastojen perusteella kuluttajat ovat pysyneet rauhallisina, vaikka varautumista voikin havaita etenkin S-ryhmän myyntiluvuissa.

S-ryhmän mukaan viime viikkojen myynnissä näkyy kolmen vuorokauden hätävaran rakentaminen sekä avustusten ostaminen Ukrainaan. Esimerkiksi riisien ja pastojen myynti on ollut 24. helmikuuta–13. maaliskuuta noin 20 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa suurempaa.

Viime viikkoina mediassa on julkaistu artikkeleita, joissa kehotetaan varautumaan esimerkiksi sähkökatkoksiin tai muihin epätavallisiin tilanteisiin kotivaran avulla.

Kysynnän kasvu onkin näkynyt hyvin erityyppisissä tuoteryhmissä kuin koronaan liittynyt hamstraus, S-ryhmästä kerrotaan.

Esimerkiksi koronaviruksen iskettyä todenteolla Suomeen torstaina 12. maaliskuuta 2020 S-ryhmän vessapaperin myynti lähes viisinkertaistui. Seuraavana päivänä myynti oli lähes nelinkertainen edellisvuoden vastaavaan päivään verrattuna.

Nyt vastaavaa ilmiötä ei ole nähtävissä, sillä vessapaperin myynti on vastannut 24. helmikuuta–13. maaliskuuta hyvin pitkälti viime vuoden vastaavia lukuja.

Lue lisää: Kun korona­epidemia iski, Citymarket-kauppias oli kuin ”peura ajovaloissa” – grafiikat näyttävät, miten ostimme tänä vuonna, ja mitä jätimme yllättävän usein hyllyihin

Nyt erityisesti säilyvien elintarvikkeiden, hygieniatuotteiden, kertakäyttökattauksen ja muun muassa paristojen, taskulamppujen ja retkeilytuotteiden kysyntä on kasvanut.

Keskon tilastoissa samanlaista menekin kohoamista kuin S-ryhmällä ei ole nähtävillä.

Kaupoista viestitään, että myyntiin vaikuttavat monet asiat, kuten erilaiset kampanjat ja se, millainen sää ulkona on.

Esimerkiksi hernekeiton myyntimäärät olivat selvästi koholla helmi- ja maaliskuun vaihteessa, mutta se selittyy laskiaisen vietolla.

Globaalit toimitusketjut eivät ole vielä täysin palautuneet, mikä myös vaikuttaa hyllyjen ulkonäköön.

Esimerkiksi nuudelien saatavuudessa on ollut viime viikkoina ongelmia, mikä on voinut näkyä tyhjinä nuudelihyllyinä.

Nuudeleiden puuttuminen on voinut taas osaltaan näkyä pastan ja riisin kohonneina myyntilukuina.

”K-ruokakauppojen myynneissä näkyy pientä, maltillista kasvua säilykkeissä ja viljatuotteissa. Myös koronaan liittyvien tuotteiden, kuten kotitestien ja kasvomaskien, myynti on kasvusuunnassa. Saatavuus K-ruokakaupoissa on hyvällä normaalilla tasolla”, sanoo Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupasta vastaava johtaja Harri Hovi.

Lue lisää: Joditabletit myytiin loppuun apteekkien hyllyiltä pää­kaupunki­seudulla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan