Suomen asema on pysynyt sijoittajien silmissä varsin hyvänä Venäjän hyökkäyksen jälkeen – korkoero Saksaan on jopa kaventunut sodan aikana

Valtio sai yhä 10-vuoden lainaa saa yhtä halvalla kuin Itävalta tai Ranska. Korkoero Saksaan on kahden viikon aikana jopa kaventunut, Valtiokonttorin rahoituspäällikkö Mika Tasa kertoo.

Valtiokonttorista johdetaan huutokauppoja, joissa Suomen valtion lainoja kaupataan pankeille ja sijoittajille.

16.3. 17:20

Suomen valtio järjesti tiistaina 15. maaliskuuta kello 12:30–13:00 puolen tunnin huutokaupan sijoittajille.

Huutokaupassa sijoittajat saivat antaa Suomen valtiolle tuhat miljoonaa euroa lainaa, joka erääntyy maksettavaksi 15.  syyskuuta 2031.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita