Venäjä sanoo, että sen eilen erääntyneet 117 miljoonan dollarin korot olisi maksettu

Kreml sanoi torstaina, että Venäjällä on tarvittavat rahat velkojen maksamiseen, joten maksukyvyttömyys olisi täysin keinotekoista.

Nainen katsoi Venäjän presidentti Vladimir Putinia esittäviä kuvia Simferopolissa Krimillä maaliskuun alussa.

17.3. 13:07

Venäjän talousministeri on sanonut tänään torstaina, että maan maksumääräykset yhteensä noin 117 miljoonan dollarin lainankorkojen maksamisesta on toteutettu, kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjä aikoo kertoa erikseen tuleeko maksu perille maksuasiamiehenä toimivan Citibankin tilille.

Reuters ei välittömästi ollut tavoittanut Citibankia kommentoimaan asiaa.

Venäjän piti keskiviikkona maksaa kahdelle vuonna 2023 ja 2043 erääntyvälle valuuttalainalle yhteensä 117,2 miljoonan dollarin verran korkoja. Niiden kohtaloa on seurattu, koska näistä maksusuorituksista luistaminen tarkoittaisi Venäjän valtion ajautumista maksukyvyttömyyteen.

Venäjä on aiemmin sanonut suorittavansa maksut ruplissa, jos pakotteet estävät pankkeja suorittamasta maksuja valuutassa, jossa joukkolainat on laskettu liikkeeseen.

Luottoluokittaja Fitchin mukaan Venäjä ajautuisi maksukyvyttömyyteen, jos se maksaisi dollarimääräisiä velkojaan ruplilla.

Venäjällä on tällä hetkellä ulkomaan valuutassa velkaa noin 40 miljardin dollarin arvosta viidellätoista joukkolainalla. Noin puolet niistä on ulkomaisilla sijoittajilla.

Venäjän presidentinhallinto sanoi torstaina, että Venäjällä on tarvittavat rahat velkojen maksamiseen, joten maksukyvyttömyys olisi täysin keinotekoista, Reuters kertoo.

Pakotteiden takia noin 300 miljardia Venäjän ulkomaanvaluutoissa olevia valuuttavarantoja on jäädytettynä. Ilman näitä varoja on vaarana, että Venäjä ajautuu maksukyvyttömyyteen, toteaa uutistoimisto AFP.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan