Suomalaisen Sauli Välimaan yritys pysyy Pietarissa ja pian hänen bisneksensä voi lähteä ennennäkemättömään lentoon

Sauli Välimaan kuljetus- ja rakennuskoneyhtiö Sautek on sekä kärsinyt että hyötynyt lännen Venäjälle asettamista pakotteista.

Sauli Välimaan kuljetus- ja rakennuskoneyhtiö Sautekin päämaja sijaitsee teollisuus­alueella punaisessa omakotitalossa, jossa Välimaa myös asuu.

11.4. 2:00 | Päivitetty 11.4. 15:29

Pietari

Läntiset yritykset yksi toisensa jälkeen ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä Venäjältä, mutta kuljetus- ja rakennuskoneyhtiö Sautekin johtaja Sauli Välimaa ei aio lähteä mihinkään.

Välimaalla tulee keväällä täyteen 48 vuotta idänkauppaa. Hänen perustamansa venäläinen Sautek puolestaan täyttää kesällä 31 vuotta. Sinä aikana Välimaa on ehtinyt nähdä monet Venäjän talouden mullistukset – ja selviytyä niistä.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopussa, minkä jälkeen Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat kiristäneet pakotteitaan Venäjää vastaan monella kierroksella. Venäläisjoukkojen on uutisoitu syyllistyneen laajamittaisiin sotarikoksiin, kuten pommittaneen useissa kaupungeissa myös siviilikohteita ja surmanneen tarkoituksella siviilejä. Suomalaisista yrityksistä ainakin Valio, Fazer, SOK ja Fiskars ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä itänaapurin markkinoilta.

Lue lisää: Fazer kertoi vetäytyvänsä Venäjältä, puolen tunnin päästä soittivat maan viranomaiset: ”15 vuoden vankeustuomio on todellinen turvallisuusuhka.”

Välimaa sanoo, että hänen yhtiönsä on sekä kärsinyt että hyötynyt kuluneen runsaan kuukauden aikana asetetuista pakotteista. Myönteistä on kysynnän kasvu. Välimaan mukaan sisämaan toiminta on lisääntynyt.

”Luulen, että teollisuudessa on ajateltu, että minä pystyn paremmin selvittämään ulkomailla mahdollisesti syntyviä ongelmia. Kuljettajat saattavat tässä tilanteessa kohdata pahoinvoivia ihmisiä. Minäkin olen kuljettajille sanonut, ettei olla kenenkään puolesta ketään vastaan.”

Kuljetukset ulkomaille sen sijaan loppuvat. Euroopan unionin viides rajoituspaketti kieltää kuljetukset venäläisiltä tavaraliikenteen harjoittajilta, kuten Sautekilta, EU:ssa.

Sauli Välimaalla on tiiviit suhteet Suomeen, jossa hän vieraili viimeksi maaliskuussa. Välimaa tuo muun muassa juomavetensä Suomesta. ”Kuljettajat ottavat mistä tahansa kraanasta ja tuovat kanistereissa, kun käyvät Suomessa.”

Välimaa johtaa Pietarissa venäläistä yhtiötään, joka vuokraa rakennuskoneita Pietarin, Moskovan ja Murmanskin alueilla sekä kuljettaa kemiallisia aineita. Teollisuusraaka-aineiden ulkomaankuljetuksista suurin osa tehdään Suomen ja Venäjän välillä.

Vieraat Välimaa ottaa vastaan yhtiönsä päämajassa punaisessa puutalossa, joka sijaitsee teollisuusalueella Pietarin luoteislaidalla. Omakotitaloa ympäröivät Sautekin kuorma-autot ja rakennuskoneet. Talo toimii paitsi päämajana myös Välimaan kotina.

Venäjän talous on jälleen kriisissä, mutta Välimaalla ei ole käynyt mielessäkään lähteä maasta. Välimaa ihmetteli HS:n haastattelussa jo neljä vuotta sitten suomalaisyritysten omistajien katoa Pietarista. Nykytilanteessa hän myös ymmärtää lähtijöitä.

”Suurilla yrityksillä on kansainvälistä vastuuta. Kun taas minä olen tällainen omilla kasvoilla toimiva yritys ja tunnen kaikki työntekijät. He ovat olleet töissä yli 20 vuotta, kaikki vähintään kymmenen vuotta. Minulla on vähän erilainen tilanne inhimillisellä puolella.”

Sautekilla on Pietarin lisäksi uudet toimitilat Nižni Novgorodin alueella. Työntekijöitä on yhteensä noin 280.

”Kalustomäärä on niin hajallaan ja ulkona, että nehän ruostuisivat, jos minä lähtisin täältä pois. Minulle on ihan selvää, että täytyy jatkaa. Näin varmaan kaikki kokevat, että Sauli ei täältä heti lähde, ehkä viimeisenä sitten.”

Sauli Välimaan johtamalla ja perustamalla Sautek-yhtiöllä on 250 rakennuskonetta ja noin 80 kuorma-autoa sekä lähes 50 huoltoautoa ja lukuisia muita kuljetusvälineitä.

Liiketoiminnan näkökulmasta nykytilanne tarjoaa myös uusia tilaisuuksia. Kun VR Transpoint ilmoitti maaliskuun lopussa keskeyttävänsä idän tavaraliikenteen pakotteiden vuoksi, alkoi Välimaan puhelin piristä välittömästi.

”Jos junaliikenne loppuisi, tulisi niin hurja kysyntä, että siihen ei pystyisi vastaamaan.”

Muutaman päivän kuluttua VR kertoi käynnistävänsä kuljetukset uudestaan. Huhtikuun alussa yhtiö kuitenkin ilmoitti uudelleen tavaraliikenteen alasajosta.

”Luovuus on tärkeä tässä asiassa. Pitää muuntua ja huomata tekijät, jotka muuttuvat. Siinä voi olla suurempi menestymisen mahdollisuus”, Välimaa sanoo.

Suomalaisista yrityksistä ainakin Kiilto, Tikkurila, Huhtamäki ja Fortum ovat toistaiseksi jatkaneet toimintaansa Venäjällä.

Kiilto on kertonut etsivänsä uusia omistajia Venäjän liiketoiminnalleen.

Sauli Välimaa korostaa, että häneen on suomalaisena ja ulkomaalaisena suhtauduttu Venäjällä aina myönteisesti. ”Toivon, että tilanne selviää, eikä turhaan kärjistettäisi ihmisten välisiä suhteita.”

Lännen pakotteiden tavoitteena on romahduttaa Venäjän talous ja kurjistaa elintaso neuvostoaikojen tasolle. Välimaan yritykselle pakotteet ovat jo aiheuttaneet lisäkuluja ja valtavasti byrokratiaa.

Pakotelistalla oleva Sberbank on toiminut Sautekin pääpankkina 30 vuotta, mutta parin viime viikon aikana Välimaa on etsinyt sen rinnalle myös pienempiä venäläisiä pankkeja.

Venäjän sulkeminen kansainvälisen Swift-maksujärjestelmän ulkopuolelle on viivästyttänyt Sautekin maksuliikennettä. Ennen maksut Suomeen kulkivat päivässä, mutta kestävät nykyään useita viikkoja tai eivät mene läpi lainkaan.

Lisäksi Venäjällä toimivat pankit ovat ryhtyneet veloittamaan korkeita välityspalkkioita ulkomailta tulevien valuuttamaksujen vaihtamisesta osin rupliksi.

Haitallisinta on Välimaan mukaan ollut ulkomailta tulevien varaosien kallistuminen jopa 50–100 prosentilla. Muuten Välimaa ei halua ottaa pakotteisiin kantaa.

”Olen samaa mieltä kuin normaalit ihmiset, että ihmisten tappaminen ei ole hyväksyttävää, mutta olen politiikan ulkopuolella.”

Sauli Välimaalla tulee keväällä täyteen 48 vuotta idänkauppaa. Hänen perustamansa venäläinen Sautek puolestaan täyttää kesällä 31 vuotta. Venäjän-vuosiensa vaikeimpana vaiheena hän pitää edelleen 1990-lukua.

Sautekin päämajan neuvotteluhuoneen seinälle on ripustettu presidentti Vladimir Putinin ja entisen pääministerin Dmitri Medvedevin yhteiskuva.

Ukrainan sodan tuomaa piikkiä Putinin kannatukseen Välimaa on ihmetellyt, vaikka ei politiikkaa halua julkisesti kommentoidakaan. Hän on tullut tulokseen, että kyse on jonkinlaisesta ”fanituksesta”.

”Fanitetaan oman kylän joukkuetta toisen kylän joukkuetta vastaan. Koetaan, että ollaan siinä ikään kuin itse mukana. Nyt olemme suuria ja mahtavia ja meille kuuluu paljon.”

”Olen seurannut, että Pietarin ja Moskovan alueella on enemmän kahdella tavalla ajattelevia. Siperiaa kohti mennessä kannatus on aina vain korkeampi. Mutta niin taitaa olla meilläkin, että helsinkiläiset fanittavat vähän vähemmän.”

Venäjän-vuosiensa vaikeimpana vaiheena Välimaa pitää edelleen 1990-lukua. Nyt hän ennustaa Venäjälle työttömyyttä, mutta uskoo monien yritysten säilyvän Venäjällä ja jopa menestyvän, muun muassa teollisuudessa.

”Toivon, että ristiriidat päättyisivät nopeasti. Kyllä tämäkin varmaan selviää. En minä usko, että huonosti käy. Pitää olla vain luova ja nopea.”

Sauli Välimaan mukaan Venäjällä olisi ollut liiketoiminnalla valtavat mahdollisuudet, jos kehitys olisi jatkunut samanlaisena vuoden 2006 jälkeen. ”Eteenpäin on menty, mutta kovalla työllä ja hitaasti kiiruhtaen. Samanlaista toiveikkuutta ei ole kuin vuoden 2006 paikkeilla.”