Nokian Renkaiden valtava Venäjä-riski räjähti käsiin – yhtiön arvosta on hävinnyt lyhyessä ajassa yli puolet, ja pahempaa voi olla vielä luvassa

Uudet pakotteet kieltävät kokonaan renkaiden tuomisen EU:hun. Suomessa myytävät renkaat tuotetaan Nokialla, missä tuotantoa pyritään kasvattamaan mahdollisuuksien mukaan.

Nokian renkaiden pääkonttori Nokialla.

11.4. 10:56 | Päivitetty 11.4. 19:17

Uudet EU-pakotteet kieltävät kokonaan autonrenkaiden tuomisen EU:hun ja myös renkaissa tarvittavien raaka-aineiden viemisen Venäjälle.

Pakotteet ajavat Nokian Renkaiden tehtaan Pietarissa yhä suurempiin ongelmiin. Yhtiö on tähän asti sinnikkäästi pitänyt Pietarin-tehtaansa pyörimässä Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta.

Nokian renkaiden osake oli maanantaina noin 12 prosentin syöksyssä Helsingin pörssissä. Osakkeen hinta on puolittunut hyökkäyksen alun jälkeen.

Päivä ennen Venäjän hyökkäystä eli 23. helmikuuta osake maksoi lähes 25 euroa. Maanantaina hinta painui alle 12 euroa.

Toimitusjohtaja Jukka Moisio on perustellut tuotannon jatkamista sillä, että jos yhtiö jättää tehtaan, jokin venäläinen toimija voi ottaa sen haltuun ja alkaa tehdä siellä renkaita esimerkiksi Venäjän armeijan tarpeisiin.

Tehtaassa on myös arvokkaita koneita ja esimerkiksi rengasmuotteja. Yhtiö ei mielellään luovuta niitä eikä tuotekehityksen liikesalaisuuksiaan vieraisiin käsiin.

Venäjän johto on uhannut, että valtio voi kansallistaa toimintansa sulkevien yritysten tuotantolaitoksia.

Jo heti hyökkäyksen jälkeen asetetut pakotteet vaikeuttivat rengastehtaan toimintaa huomattavasti. Tulosta on lähes mahdotonta kotiuttaa Venäjältä ja ruplan arvo on heikentynyt niin paljon, että venäläisten asiakkaiden ostovoima kärsii.

Myös esimerkiksi tietotekniikan vieminen Venäjälle on kiellettyä.

Lue lisää: Nokian Renkaiden toimitus­johtaja: ”Jos vetäytyisimme nyt kokonaan Venäjältä, toden­näköisesti tehtaan ottaisi taho, joka ei olisi toivottava”

Pietarin-tehtaan kohtalo on Nokian Renkaille poikkeuksellisen vaikea kysymys, sillä tehdas vastasi viime vuonna peräti 80 prosentista yhtiön rengastuotannosta. Tehtaan tasearvo on noin puoli miljardia dollaria. Yhtiöllä on Venäjällä 1 600 työntekijää.

EU kuitenkin päätti nyt Nokian Renkaiden puolesta. Kritiikki yhtiötä kohtaan on ollut äänekästä.

Muun muassa Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova on kritisoinut yhtiön päätöstä jatkaa Venäjällä.

”Muussa tapauksessa venäläisten Ukrainassa tappamien veri ja venäläisten rikosten takia Ukrainassa kärsivien ihmisten kyyneleet ovat käsissänne", hän kirjoitti kannanotossaan maaliskuussa

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiy vetosi Eduskunnassa pitämässään puheessa viime perjantaina, että kaikki suomalaisyritykset lopettaisivat toiminnan maassa.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd) toivoi samaa Ylellä lauantaina.

Nokian Renkaat totesi maanantaina tiedotteessaan, että uusin pakotepäätös tekee tehtaan tuotannon jatkamisesta vaikeaa. Vielä viime viikon lopulla yhtiö kertoi pyrkivänsä jatkamaan tuotantoa pakotteista huolimatta.

Tarkempaa arvioita tehtaan tuotannon jatkosta yhtiö ei maanantaina kertonut. Yhtiön johto ei antanut haastattelua vedoten lähestyvään tammi–maaliskuun tulosjulkistukseen.

Pietarin-tehtaan noin 17 miljoonan renkaan tuotannosta pääosa on tuotu Eurooppaan.

Yhtiön liikevaihdosta vain noin 20 prosenttia tulee rengasmyynnistä Venäjältä.

”Venäjällä valmistettujen renkaiden raaka-aineista noin puolet tuotiin Venäjälle maan ulkopuolelta. Raaka-aineiden saatavuus ja niiden logistiikka tulevat vaikuttamaan merkittävästi yhtiön kykyyn jatkaa tuotantoa Venäjällä”, tiedotteessa kirjoitetaan.

Jo aiemmin yhtiö kertoi lopettavansa investoinnit ja tuotekehityksen Venäjällä.

Nokian Renkaiden lisäksi renkaita on valmistanut Venäjällä moni muukin eurooppalainen valmistaja kuten Continental, Michelin, Pirelli sekä japanilainen Bridgestone.

Niille Venäjällä sijaitsevan tuotannon merkitys ei ole kuitenkaan läheskään yhtä suuri. Kaikki muut ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä tuotannon Venäjällä.

Pietarin-tehtaan lopettaminen voisi leikata Nokian Renkaiden noin 1,7 miljardin euron liikevaihdon vain noin miljardiin euroon. Yhtiön tuloksesta Venäjän osuus on ollut vielä suurempi.

Yhtiö on kertonut jo aiemmin investoivansa uuteen tuotantoon Euroopassa ja kasvattavansa tuotantoaan Suomessa ja Yhdysvalloissa toimivilla tehtailla. Maanantaina yhtiö kertoi ”vauhdittavansa” näitä suunnitelmia.

Täysin uuden tehtaan perustaminen veisi useita vuosia. Siksi yhtiön on arveltu etsivän ostokohdetta tai alihankkijaa. Olemassa olevilla tehtailla tuotantoa ei ole mahdollista nopeasti kasvattaa lähellekään Pietarin tuotantomääriä.

Yhtiö kertoo, että Nokian Renkaiden Pohjoismaissa myytävät renkaat valmistetaan tulevaisuudessa Nokialla ja Yhdysvalloissa myytävät renkaat Daytonissa sekä Nokialla.

Nokian Renkaiden aikanaan ottama Venäjä-riski on kooltaan poikkeuksellinen.

Suomalaisista yrityksistä ainoastaan Fortumilla on Venäjällä kiinni vielä suurempia panoksia. Fortum omistaa suoraan ja hallitsemansa Uniperin kautta Venäjällä 12 suurta voimalaitosta, joissa on noin 7 000 työntekijää ja joiden yhteenlaskettu arvio yhtiön kirjanpidossa on 4,5 miljardia euroa.

Monilla muillakin suomalaisyrityksillä, kuten S-ryhmällä, Stockmannilla, Pauligilla, Fazerilla ja rakennusyhtiöillä on ollut Venäjällä liiketoimintaa, mutta ei yhtä suurella painolla suhteessa koko yhtiön kokoon.

Päätös Nokin Renkaiden tehdasinvestoinnista Pietariin tehtiin aivan 2000-luvun alussa, jolloin Venäjän kehitykseen suhtauduttiin nykyistä optimistisemmin. Silloin toimitusjohtajana oli Kim Gran.

Tehdas valmistui vuonna 2005.

Aamulehden haastattelussa Huhtamäen ja Ahlstromin toimitusjohtajana aiemmin toiminut Jukka Moisio piti otettua maariskiä poikkeuksellisen suurena.

”En halua jälkiviisastella, onko tehty virhe, mutta yrityksissä, joissa olen aiemmin toiminut, emme ottaneet maariskiä samalla tavalla koskaan. Siellä oli hyvin selvää, että tällaista riskiä ei yhdessä maassa oteta”, Moisio sanoi.

Renkaiden tuonnin loppuminen Venäjältä herättää kysymyksiä renkaiden saatavuudesta, koska niin moni muukin valmistaja on tuottanut renkaita Venäjällä.

Kesäkauden renkaat on valmistettu jo aiemmin, eikä niiden saatavuudessa ole ollut ongelmaa.

Michelinin omistaman rengaskauppaketju Euromasterin toimitusjohtajan Carl Segercrantzin mukaan Nokian Renkailta on toistaiseksi saatu tilattuja kesärenkaita ihan tavalliseen tapaan.

Nokian Renkaiden markkina-asema on kuitenkin erityisen vahva talvirenkaissa ja vieläpä nastallisissa talvirenkaissa.

”Muillakin rengasvalmistajilla on ollut Venäjän-laitoksilla nimenomaan talvirenkaiden tuotantoa. Nyt on spekuloitu, tuleeko talvirenkaista pulaa, mutta siihen on vielä liian aikaista vastata”, Segercrantz sanoo.

Nokian Renkaiden tiedotteen mukaan renkaiden tuontikielto vaikuttaa erityisen paljon yhtiön kykyyn tuottaa renkaita Venäjän ja Keski-Euroopan markkinoille.

Oikaisu 11.4. kello 19.16: Jutussa sanottiin japanilaisen Bridgestonen olevan eurooppalainen.