Reuters: Venäläinen Rosneft vaati maksuja ruplissa, kukaan ei halunnut ostaa yhtiön öljyä

Rosneft pyysi ostotarjouksia raakaöljynsä toimituksista uusilla ehdoilla, mutta Reutersin lähteiden mukaan se ei saanut yhtään tarjousta.

Venäläisen Rosneftin tuotantolaitos Novaja Zemlja -saarella.

25.4. 18:50

Venäläinen öljy-yhtiö Rosneft on epäonnistunut myymään ison raakaöljyerän, josta yhtiö vaati ennakkomaksuja Venäjän ruplissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Nimettömänä pysyttelevät öljykauppiaat kertovat Reutersille, että Rosneft pyysi tarjouspyyntöjä 6,5 miljoonasta tonnista venäläisiä öljylaatuja, mutta se ei saanut yhtään tarjousta ostajilta.

Tarjouspyynnöt piti jättää 21. huhtikuuta mennessä, ja tarjouskaupan voittaja oli määrä julkistaa tiistaina. Öljy olisi toimitettu venäläisistä satamista touko–kesäkuun aikana.

Rosneft on Venäjän suurin öljyntuottaja. Se muutti viime viikolla myyntipolitiikkaansa ja alkoi vaatia öljystään ennakkomaksuja ruplissa.

Öljykauppiaat kertoivat Reutersille, että tarjouspyynnön ehtoja oli vaikea toteuttaa, koska Rosneft pyysi sekä täyttä ennakkomaksua että maksuja ruplissa.

Kauppa olisi ollut öljykauppiaiden mukaan vaikea ilman Rosneftin uusia ehtojakaan, koska moni eurooppalainen öljy-yhtiö ja kansainvälinen öljyvälittäjä on vähentämässä ostojaan Rosneftilta.

Toisaalta intialaiset jalostamotkaan eivät Reutersin lähteiden mukaan jättäneet tarjouksia. Intia on tuplannut öljyostonsa Venäjältä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Ostajat karsastavat venäläistä öljyä, koska ne ennakoivat lännen öljypakotteita. Lisäksi venäläistä öljyä on käytännässä vaikea ostaa erilaisten pankki- ja kuljetuspakotteiden takia.

Rosneft myy öljyään julkisten tarjouskauppojen lisäksi yksityiskaupoilla. Arvioiden mukaan yhtiön täytyy nyt lisätä yksityiskauppoja ja etsiä öljylleen ostajia Aasiasta.