Ulosotto puuttui Boris Rotenbergin Hangon-huvilaan – Näin pakotteet toimivat käytännössä: oligarkki voisi jopa asua jäädytetyllä huvilalla

Venäläis-suomalaisen miljardöörin huvila sijaitsee lähellä Puolustusvoimien ampuma-aluetta.

Boris Rotenbergin Vita Villan päärakennus Hangossa.

29.4. 17:35

EU:n pakotteiden kohteena olevan venäläismiljardööri Boris Rotenbergin Hangossa sijaitsevalle huvilalle tehtiin keskiviikkona ulosottoviraston ja poliisin operaatio.

Kihlakunnanvuoti Vesa Rautiainen ulosottovirastosta kertoo, että tällaisessa operaatiossa ulosottovirasto tekee tarpeellisia toimia omaisuuden jäädyttämiseksi.

Pakotteiden toimeenpanossa ulosottovirastolla on samat oikeudet kuin muissakin ulosottoasioissa.

”Ulosottomies voi etsiä omaisuutta ja avauttaa lukkoja, käyttää tarpeellisia voimakeinoja ja saada virka-apua tarvitsemiltaan viranomaisilta, lähtökohtaisesti yleensä poliisilta tai muilta vastaavilta viranomaisilta”, Rautiainen kertoo.

Rotenbergin huvilalle kohdistuneesta operaatiosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lähtökohtaisesti pakotteiden kohteena olevan henkilön omaisuus jäädytetään eli siitä hyötyminen estetään.

Jäädytettyä huvilaa ei saa esimerkiksi vuokrata. Periaatteessa oligarkki voisi kuitenkin asua edelleen asua siellä.

”Jos henkilö pystyisi matkustamaan Suomeen, sitä voi käyttää”, Rautiainen kertoo.

Omaisuutta voidaan myös takavarikoida eli ottaa konkreettisesti viranomaisten haltuun. Tämä tulee Rautiaisen mukaan kyseeseen silloin, jos omaisuus on sellaista, että sitä voidaan esimerkiksi viedä pois.

Rautiainen ei kommentoi sitä, takavarikoiko ulosottovirasto Rotenbergin huvilalla toteutetussa operaatiossa jotain omaisuutta.

Rotenbergin huvila sijaitsee Hangossa lähellä Puolustusvoimien Syndalenin-ampuma-aluetta.

Vuonna 2017 uutisoitiin, että Rotenberg halusi rakentaa uuden 350 neliömetrin majoitusrakennuksen huvilalleen. Puolustusvoimat vastusti hanketta.

Rotenberg ei ilmeisesti itse ole viettänyt ahkerasti aikaa Hangossa.

Ilta-Sanomien haastattelema naapuri arveli, että oligarkki olisi käynyt huvilalla kymmenen vuoden aikana kerran tai kaksi.

Rotenbergilla on paitsi Venäjän myös Suomen kansalaisuus.

Pakotteiden kohteena oleviin henkilöihin voi jatkossa kohdistua lisää vastaavia operaatioita.

”Toki tietenkin etsitään, ja kohdehenkilöitähän on hyvin paljon. En rupea paljastamaan suunnitelmiamme tässä medialle enkä kohdehenkilöille”, Rautiainen toteaa.