Öljypakotteet tulossa – EU:n komission esitys kuudennesta pakote­paketista lähtee jäsenmaille tiistaina

Myös Saksa on viimein valmis katkaisemaan öljyn tulon Venäjältä. Ainakin Unkari ja Slovakia saavat lisäaikaa.

Slovakian suurin öljynjalostamo Slovnaft Bratislavassa. Slovakia on varoittanut muita EU-maita, että sen on vaikea nopeasti korvata venäläistä raakaöljyä tuonnissaan.

3.5. 12:58

Bryssel

Öljyn tuonti Venäjältä Euroopan unionin jäsenmaihin on päättymässä EU:n tulossa olevan kuudennen pakotepaketin myötä. Vielä julkistamattoman pakotepaketin mukaan öljytuonti loppuisi vaiheittain tämän vuoden aikana.

Suurin este poistui maanantaina, kun Saksan talousministeri Robert Habeck sanoi Saksan olevan valmis tukemaan öljyn tuontikieltoa.

Ongelmia kuitenkin jää. Ennakkotietojen mukaan ainakin kaksi maata, Unkari ja Slovakia, ovat saamassa poikkeuksen pakotteisiin. Niiden on vaikeinta korvata venäläisöljyä, jota tuodaan maihin neuvostoaikaista Druzhba-putkea pitkin.

Habeck sanoi myös, että Euroopan on syytä ymmärtää öljypakotteiden iskevän myös Euroopan omaan talouteen. Tämä hinta on Habeckin mukaan kuitenkin maksettava Ukrainan auttamiseksi.

Puhetta on ollut myös venäläisöljylle asetettavasta tullista tai hintakatosta, jota erityisesti Italia on ajanut.

EU:ssa varaudutaan siihen, että öljyn hinta voi EU-pakotteiden takia lähteä nousuun. Sekin hyödyttäisi Venäjää.

Komissio päättää pakotteiden sisällöstä tiistaina illalla, jonka jälkeen esitys lähetetään jäsenmaille.

Komissiosta kerrotun tiedon mukaan puheenjohtaja Ursula von der Leyen aikoo kertoa pakote-esityksen sisällön keskiviikkoaamuna käyttäessään puheenvuoron Euroopan parlamentissa, sikäli kun komissio on päässyt asiasta yksimielisyyteen.

Keskiviikkona jäsenmaiden suurlähettiläät neuvottelevat pakotteista, mihin välttämättä päivä ei riitä. Pakotteet tulevat voimaan vasta, kun jäsenmaat ovat ne hyväksyneet ja ne on saatu julki EU:n virallisessa lehdessä.

Euroopan on helpompaa lopettaa venäläisen öljyn kuin venäläisen maakaasun ostaminen. Vaikka kaikkea energiantuontia ei saada kerralla poikki, öljykaupan ehtyminen on silti iso tulonmenetys Ukrainaan hyökänneelle Venäjälle.

Noin 40 prosenttia EU:ssa käytetystä maakaasusta ja neljännes kivihiilestä ja raakaöljystä on tullut Venäjältä.

Neste kertoi aiemmin HS:lle, että heinäkuun loppuun mennessä venäläisen raakaöljyn ostamisen pitäisi loppua kokonaan. Yhtiö uskoo pystyvänsä korvaamaan venäläisöljyn muilta markkinoilta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan