Elon Musk saattaa tehdä Twitteristä maksullisen yrityksille ja valtion toimijoille

Elon Muskin kerrotaan myös suunnittelevan Twitterin tuomista takaisin pörssiin vain muutamien vuosien kuluttua.

Elon Musk osallistui Met-gaalaan New Yorkissa 2. toukokuuta. Muskin avecina oli hänen äitinsä Maye Musk.

4.5. 13:12

SÄHKÖAUTOYHTIÖ Teslan toimitusjohtaja ja maailman rikkain ihminen Elon Musk kertoo, että Twitterin käyttö voi jatkossa vaatia ”pienen maksun” yrityksiltä ja valtiollisilta toimijoilta.

Tavalliselle käyttäjälle Twitter kuitenkin pysyisi Muskin mukaan ilmaisena. Musk kertoo asiasta Twitterissä.

Pikaviestipalvelu Twitter hyväksyi Muskin tarjouksen palvelusta huhtikuun lopussa. Musk on tarjoutunut ostamaan sovelluksen noin 44 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla eli lähes 41 miljardilla eurolla.

Muskin mukaan Twitter voisi veloittaa pienen maksun kaupallisilta sekä valtiollisilta käyttäjiltä.

Twitter ei kommentoinut asiaa uutiskanava BBC:lle.

Musk on jo aiemmin kertonut haluavansa muuttaa tai parantaa useita Twitterin ominaisuuksia. Musk haluaa esimerkiksi poistaa sovelluksesta botit ja varmistaa, että jokainen käyttäjä on aito.

Muutosten lisäksi Musk on mediatietojen mukaan kertonut mahdollisille sijoittajille, että hän voisi palauttaa Twitterin pörssiin jo parin vuoden kuluttua.

Oston yhteydessä Musk saisi haltuunsa kaikki tällä hetkellä pörssissä olevat yhtiön osakkeet tehden Twitteristä samalla yksityisen.

The Wall Street Journal kertoo, että asiaa tuntevat lähteet ovat sanoneet Muskin aikovan järjestää Twitterin listautumisannin noin kolmen vuoden sisällä kaupan toteutumisesta.

Muskin epäillään toimivan samalla tavalla kuin moni pääomasijoitusyhtiö, joka ensin ostaa yhtiön itselleen, parantelee sitä julkiselta katseelta suojassa ja noin viiden vuoden kuluttua vie yrityksen takaisin pörssiin.

Twitterin odotetaan siirtyvän Muskin omistukseen myöhemmin tänä vuonna.