Venäläisen öljyn tuontikielto synnyttää erimielisyyttä EU:ssa – Mediat: Unkari, Slovakia ja Tšekki saamassa lisäaikaa ostojen jatkamiseksi

Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi perjantaina, että maa vastustaa komission alkuperäistä esitystä. Hän kutsui esitystä "atomipommiksi" Unkarin taloudelle.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on todennut, että komission tuorein pakote-esitys olisi tuhoisa maan taloudelle.

6.5. 11:37

Euroopan komissio esittää muutoksia suunnitelmaansa venäläisen öljyn tuontikiellosta, kertovat uutistoimistot Reuters ja Bloomberg. Molemmat kertovat asiasta omiin lähteisiinsä vedoten.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan EU-maat luopuisivat venäläisen raakaöljyn toimituksista kuuden kuukauden kuluessa. Jalostettujen tuotteiden toimituksista on tarkoitus luopua vuoden loppuun mennessä.

Muokattu esitys toisi Unkarille ja Slovakialle lisää siirtymäaikaa. Ne voisivat jatkaa öljyn ostamista vuoden 2024 loppuun asti, kertovat mediat. Myös Tšekki saisi lisäaikaa kesäkuuhun 2024 asti. Maiden on aiemmin kerrottu vastustavan tuontikieltoa.

Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi perjantaina, että maa vastustaa komission alkuperäistä esitystä. Hän kutsui esitystä "atomipommiksi" Unkarin taloudelle. Orbánin mukaan Unkari tarvitsisi viiden vuoden siirtymäajan.

Kolme maata ovat erittäin riippuvaisia venäläisestä öljystä, mutta niiden osuus EU:n venäläisöljyn kokonaistuonnista on Bloombergin mukaan varsin pieni. Uuden ehdotuksen mukaan ne eivät saisi myydä tuomiaan tuotteita eteenpäin muille maille.

Esitykseen kuuluu lisäksi kohta, jonka mukaan eurooppalaisia yrittäjiä ja yksityishenkilöitä kielletään tarjoamasta aluksia tai palveluita venäläisöljyn kuljettamiseksi kolmansiin maihin. Tämä astuisi medioiden mukaan voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun pakotteet astuvat voimaan. Alun perin siirtymäajan piti olla yksi kuukausi.

Reutersin mukaan EU-maiden suurlähettiläät keskustelevat pakotteista perjantaina illalla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan