Yhdysvaltain keskuspankissa historiallinen nimitys: Musta nainen nousee ensimmäistä kertaa johtokunnan jäseneksi

Yhdysvaltojen keskuspankin johtokuntaan valittu Lisa Cook on tutkinut poliittisia keinoja, joilla voidaan edistää erityisesti kulttuurisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien ja naisten taloudellisia mahdollisuuksia.

Ekonomisti Lisa Cook on tutkinut poliittisten päätösten vaikutuksia vähemmistöjen taloudellisiin mahdollisuuksiin.

11.5. 11:26

Yhdysvaltojen senaatti hyväksynyt nimityksen, jonka myötä maan keskuspankin johtokunnan uudeksi jäseneksi astuu Lisa Cook.

Valinta on siinä mielessä historiallinen, että Cook tulee olemaan ensimmäinen musta nainen keskuspankin johtokunnassa.

Senaatti vahvisti nimityksen vuoden 2024 tammikuuhun jatkuvalle kaudelle yhden äänen enemmistöllä tiistaina. Ratkaisevan äänen antoi varapresidentti Kamala Harris.

Nimitykset keskuspankin johtokunnan jäseniksi tekee presidentti, mutta ne edellyttävät kongressin ylähuoneen eli senaatin hyväksyntää.

Kyseessä on toinen presidentti Joe Bidenin tekemä johtokuntanimitys, jonka senaatti on hyväksynyt. Viime vuoden lopulla Biden nimitti johtokunnan varapuheenjohtajaksi Lael Brainardin, jonka nimitys hyväksyttiin viime kuussa.

Samalla presidentti nimitti Jerome Powellin toiselle kaudelleen keskuspankin pääjohtajaksi eli johtokunnan puheenjohtajaksi. Powellin nimitys on määrä vahvistaa tällä viikolla.

Cook on aiemmin työskennellyt muun muassa ekonomistina Valkoisen talon talousneuvostolle presidentti Barack Obaman aikana. Neuvoston on määrä olla presidentin tukena talousasioissa.

Taloustieteilijänä Cook on tutkinut poliittisia keinoja, joilla voidaan edistää erityisesti kulttuurisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien ja naisten taloudellisia mahdollisuuksia.

Johtokuntaan on tyrkyllä myös ekonomisti Philip Jefferson, joka olisi Cookia lukuunottamatta johtokunnan neljäs musta jäsen ja ensimmäinen pitkän tauon jälkeen sitten vuoden 2006, kertoo Wall Street Journal.