K-ryhmän markkinaosuuden kasvu pysähtyi viime vuonna

S-ryhmän parina edellisvuonna hienoisesti laskenut markkinaosuus kääntyi nousuun, kertoo markkinatutkimusyhtiö Nielsen IQ.

S-ryhmä ja Lidl nostivat markkinaosuuksiaan viime vuonna.

19.5. 11:01

K-ryhmän viisi vuotta jatkunut markkinaosuuden nousu taittui viime vuonna, kun Suomen toiseksi suurimman päivittäistavararyhmän myynti kasvoi koko markkinaa loivemmin, kertoo markkinatutkimusyhtiö Nielsen IQ.

Nielsen IQ:n torstaina julkaisemien tietojen mukaan K-ryhmän markkinaosuus laski 0,3 prosenttiyksikköä 36,6 prosenttiin. Ryhmän päivittäistavaramyynti kasvoi 2,3 prosenttia, ja kasvu oli alhaisempi kuin alalla keskimäärin.

Suurimmista kaupanalan toimijoista S-ryhmä ja Lidl nostivat markkinaosuuksiaan viime vuonna.

S-ryhmän päivittäistavaramyynti kasvoi 3,2 prosenttia, mikä oli hiukan keskimääräistä arvokehitystä enemmän. Myynnin kasvun ansiosta S-ryhmän parina edellisvuonna hienoisesti laskenut markkinaosuus kääntyi nousuun ja kohosi 0,1 prosenttiyksikköä 46,1 prosenttiin.

Lidlin päivittäistavaramyynti kasvoi vahvasti 4,2 prosenttia, ja sen markkinaosuus palasi vuosien 2018–19 tasolle 9,6 prosenttiin. Osuus kasvoi 0,1 prosenttia.

Kokonaisuudessaan päivittäistavarakaupan kasvu tasoittui viime vuonna ensimmäisen koronavuoden 2020 ennätyksellisen vahvasta kasvusta.

Myynnin arvo kasvoi 3,1 prosenttia edellisvuodesta ja oli kaikkiaan lähes 20,9 miljardia euroa. Myynnin volyymi puolestaan nousi 0,7 prosenttia.

Päivittäistavaroiden verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan. Päivittäistavaroiden verkkokaupan arvo Suomessa viime vuonna oli 536 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 35,8 prosenttia edellisvuoteen. Verkkokaupan osuus päivittäistavaramyynnistä oli 2,6 prosenttia.

Erityisen voimakasta verkkokaupan kasvu oli yksinomaan verkkokauppaa harjoittavien toimijoiden keskuudessa. Niistä suurimpien, kuten Ruokaboksin, myynti on jo verrattavissa isoimpien hypermarkettien verkkokauppamyyntiin, Nielsen IQ kertoo.