Apinarokko kasvattaa tanskalaista lääkeyhtiötä

Saksa kertoo tilanneensa Bavarian Nordicin rokotetta apinarokkoa varten.

Bavarian Nordic on kehittänyt apinarokkorokotteen, jonka parissa työskennellään yhtiön laboratoriossa Münchenissä.

25.5. 14:55

Tanskalainen lääkeyhtiö Bavarian Nordic odottaa myyntilukujensa kasvavan apinarokkoon soveltuvan rokotteen tilausten myötä.

Bavarian kertoi viime viikolla solmineensa ensimmäisen tilaussopimuksen apinarokkorokotteista. Keskiviikkona yhtiö julkisti jälleen tiedotteen, jossa kerrottiin uudesta tilauksesta. Molemmilla kerroilla yhtiö kertoo tilaajan olleen valtiollinen taho, mutta kyseisiä valtioita ei ole kerrottu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita