Tanskan hallitus valmis nostamaan omistusosuutta SAS:ssa – Lentoyhtiön pörssikurssi nousussa

Ruotsi ei ole valmis nostamaan omistusosuuttaan.

Sekä Tanskan että Ruotsin omistusosuus lentoyhtiö SAS:sta on 22 prosenttia.

10.6. 16:21

Tanskan hallitus kertoo olevansa valmis nostamaan valtion omistusosuutta pohjoismaisessa lentoyhtiö SAS:ssa. Hallitus on valmis myös kuittaamaan osan SAS:n veloista.

Tanskan valtiovarainministeriö perustelee päätöstä sillä, että SAS on erittäin vaikeassa tilanteessa. Useimpien muiden lentoyhtiöiden tapaan SAS on kärsinyt suuria tappioita koronakriisin vuoksi.

Ruotsin hallitus kertoi tiistaina, ettei Ruotsin valtio ole enää valmis pääomittamaan yhtiötä nostamalla omistusosuuttaan. Ruotsi on kuitenkin Tanskan tapaan valmis leikkaamaan SAS:n velkoja.

Sekä Tanskan että Ruotsin omistusosuus SAS:sta on 22 prosenttia. Tanska myöntyy valtiovarainministeri Nicolai Wammenin mukaan nostamaan omistusosuutensa 30 prosenttiin.

Tanska on leikkaamassa SAS:n velkoja 3,5 miljardilla Tanskan kruunulla (471 miljoonalla eurolla).

Kello 16.20 Suomen aikaan lentoyhtiön pörssikurssi oli reippaassa 28,3 prosentin nousussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita