Korkojen nousu tervehdyttää taloutta mutta paljastaa taas piilossa olleita ongelmia, kuten Italian ja Kreikan kurjan taloudenpidon

On normaalia ja talouden kannalta edullista, että lainan ottaja maksaa lainan antajalle eikä päin vastoin. Siksi korkojen nousua ei pitäisi surra, vaikka sopeutumiskausi voi tuottaa vaikeuksia niin asuntolainan maksajille kuin huonosti talouttaan hoitaneille valtioille, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Anni Lassila.

Asunnon hankkijan ei kannata pelästyä korkojen nousua. On normaalia, että lainarahasta pitää maksaa.

13.6. 2:00 | Päivitetty 13.6. 8:43

Kun 23 vuotta sitten eli syksyllä 1999 otin asuntolainan omakotitalon rakentamista varten, en voinut mitenkään kuvitella, miten edullinen tuo laina lopulta olisi.

Harkitsimme lainan ottamista huolella, arvioimme maksuvaraa, säästimme ja nipistimme ja teimme paljon itse, jotta rakennuskustannukset eivät paisuisi.

Olimme varautuneet korkeisiin korkoihin ja epävakaisiin työmarkkinoihin. Suomi oli vasta muutamaa vuotta aiemmin noussut ankarasta lamasta ja massatyöttömyydestä.

1990-luvun alkuvuosina olin maksanut opintolainasta kymmenen prosentin korkoa, enkä pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä.

Moni suomalainen oli tuhonnut taloutensa pysyvästi, kun asuntolainan korko nousi pahimmillaan jopa 18 prosenttiin, ja asunto oli pakko myydä alihintaan ja tappiolla.

Vuonna 1995 Suomi oli liittynyt EU:hun ja vuonna 1999 ottanut käyttöön euron. Suomenkin rahapolitiikka oli siitä lähtien Euroopan keskuspankin käsissä. Silti korot olivat kovin toisen näköisiä kuin viime vuosina.

Asuntolainani ottohetkellä viitekorko eli kolmen kuukauden euribor oli noin 2,5 prosenttia. Vain vuotta myöhemmin se oli viidessä prosenttia, mutta en muista pitäneeni sitä mitenkään hälyttävänä.

Sitten korot laskivat, kun niin sanottu it-kupla puhkesi noustakseen jälleen vuonna 2008 yli viiteen prosenttiin. Talous oli kaikkialla länsimaissa vakavasti ylikuumentunut.

Silloin iski finanssikriisi, sen jälkimainingeissa eurovaltioiden lainakriisi ja lopulta koronaepidemia ennen kuin edellisistä oltiin ehditty kunnolla toipua.

Läntisen maailman keskuspankit jumittuivat yli vuosikymmeneksi täysin poikkeukselliseen rooliin, jossa valtioita estettiin kaatumasta ja talouksia romahtamasta negatiivisilla ohjauskoroilla ja massiivisilla arvopapereiden osto-ohjelmilla.

Asuntolainani viitekorko painui ensin lähelle nollaa ja lopulta sen alapuolelle.

Koko nollakorkojen ajan kriitikot ovat varoittaneet, että rahamäärän paisuttaminen tulee aiheuttamaan ennen pitkää hyperinflaation. Niin ei käynyt, mutta nyt inflaatio on viimein kiihtynyt.

Ei hypertasoille mutta silti lukemiin, joita ei ole nähty vuosikymmeniin, Euroopassakin huhtikuussa 7,5 prosenttiin.

Syynä siihen ovat koronaepidemian aiheuttamat pullonkaulat ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan kaikkine seurauksineen. Mutta taustalla vaikuttaa myös pitkään jatkunut ultrakevyt rahapolitiikka.

Korot seuraavat väistämättä inflaation perässä, mutta ainakin toistaiseksi hyvin maltillisesti. Markkinat ennakoivat euribor-korkojen olevan vuoden päästä noin kahdessa prosentissa. Toistaiseksi 12 kuukauden euribor on noussut vasta 0,7 prosenttiin.

On huolestuttavaa, jos joku on tästä huolestunut.

Korkojen nousu on toistaiseksi mitätöntä verrattuna historiaan tai edes inflaatiovauhtiin. Inflaation huomioon ottava reaalikorko on itse asiassa paljon syvemmällä negatiivisen puolella kuin se oli esimerkiksi vuosi sitten.

Se tarkoittaa, että rahan lainaaminen on edelleen kannattavampaa lainan ottajalle kuin sen antajalle, koska inflaatio syö lainasummaa enemmän kuin mitä siitä kertyy korkoa.

Lue lisää: Euroopan keskuspankki aikoo nostaa ohjauskorkoa ainakin heinä- ja syyskuussa

Talouden kannalta on joka tapauksessa hyvä, että korot kipuavat takaisin positiivisen puolelle. Inflaatiokin toivottavasti ennen pitkää tasaantuu.

Ilmainen tai jopa miinushintainen raha johtaa epäterveisiin ilmiöihin, huonoihin investointeihin ja hintakupliin.

Asuntomarkkinoilla se on johtanut lainasummien kasvuun ja ainakin kasvukeskuksissa asuntojen hintojen nousuun. Valtioita se on kannustanut jatkamaan reipasta velanottoa.

Se on myös johtanut varallisuuden uusjakoon, kun ne joilla on ennestäänkin ollut pääomaa ovat voineet kasvattaa sitä ilmaisella velkavivulla entisestään.

On normaalia, että lainan ottaja maksaa lainasta sen antajalle eikä päin vastoin. Ihan tavalliselle kuluttajallekin tekee hyvää mieltää, että rahalla on hinta ja se hinta voi nousta. Se hillitsee riskinottoa ja ylivelkaantumista.

Sopeutumiskausi normaalimpaan rahapolitiikkaan voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia niin kotitalouksille kuin valtioille.

Monien asuntolaina on rakennettu niin, että korkojen noustessa laina-aika pitenee ja kuukausierä siis pysyy ennallaan. Mutta jos maksuaika uhkaa pidentyä liikaa, pankki joutuu nostamaan kuukausierää.

Palkat eivät Suomessa nouse tänä vuonna läheskään inflaation tahdissa. Siksi ruoan ja energian kallistuminen yhdistettynä mahdollisesti kasvaviin lainanhoitokuluihin voi kiristää joidenkin perheiden talouden äärimmilleen.

Kotitalouksien sopeutumismurheet tuskin kuitenkaan aiheuttavat suurta talouskatastrofia.

Toisin on valtioiden laita. Korkojen nousu on taas nostanut esiin euroalueen vanhat murheenkryynit Kreikan ja Italian.

Niiden valtionlainojen korot ovat pysyneet viime vuodet matalina keskuspankin osto-ohjelmien ansiosta, mutta perjantaina Italian kymmenvuotinen lainakorko kipusi jo 3,7 prosenttiin. Kreikan korko on 4,5 prosenttia.

Suomenkin kymmenvuotisen lainan korko on noussut nopeasti kahden viime viikon aikana, mutta se on yhä alle kaksi prosenttia.

Kreikka ei ole euroalueen mitassa kooltaan valtava ongelma, mutta Italia on. Toistaiseksi sen kiristyvään tilanteeseen ei ole juuri ehditty kiinnittää huomiota, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vienyt päättäjien energian.

Mutta jo pian se nousee pöydälle väistämättä.

Pääministeri Mario Draghi yrittää jälleen kaikin keinoin vääntää muulta EU:lta yhteisvelalla rahoitettua tukea huonosti talouttaan hoitaneelle maalleen.

Koronaepidemian aikaan hyväksytystä elvytyspaketista Italia on yksi huomattava nettohyötyjä, Suomi puolestaan maksaja.

Draghi otti jo aiemmin keväällä uuden tukipaketin puheeksi. Silloin muun muassa Suomi tyrmäsi esityksen päättäväisesti, mutta italialaiset eivät hevillä anna periksi. Draghi puhui Kauppalehden mukaan elvytysvälineen tarpeesta jälleen viime viikon päätteeksi.

Suomessa uuden yhteisvelkaan perustuvan tukipaketin ajaminen olisi hallitukselle poliittisesti erittäin vaikeaa.

Italia on Suomeen verrattuna monilla mittareilla vauras maa. Valtion haluttomuus ja kyvyttömyys verottaa tuota varallisuutta, uudistaa talouden rakenteita ja noudattaa kurinalaista talouspolitiikkaa kuitenkin tarkoittaa jatkuvasti heikkoa talouskasvua ja kroonisesti alijäämäistä taloutta.

Siksi maan johdon toistuva pyrkimys rahoittaa epäonnistunutta politiikkaansa paremmin asiansa hoitaneiden euromaiden kukkaroista on raivostuttavaa.

Euroalueen talouden realiteetit voivat silti jälleen kerran panna päättäjät hyvin ikävien tosiasioiden eteen. Italia on yksinkertaisesti liian suuri kaatumaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita