Amerikkalaisten huumorintaju alkaa loppua – Inflaatio on ”ongelma helvetistä”, ja pian on edessä vaikea ratkaisu

Erityinen huolen ja turhautumisen aihe Yhdysvalloissa on inflaatio, joka ei ota laantuakseen. Mutta jos keskuspankki kiristää rahapolitiikkaa liikaa, vaarana on taantuma.

Moni amerikkalainen joutuu ruokakaupassa miettimään ostoksiaan aiempaa tarkemmin.

14.6. 9:22

Washington

Amerikkalaisten huumorintaju alkaa loppua.

Jo pitkään on kärvistelty nopeasti kohoavien hintojen kanssa. Vastikään perjantaina saatiin tuoreet inflaatioluvut, jotka olivat odotettuja karumpia.

Samaan aikaan osakekurssit luisuvat. Kurssien kehitystä kuvaava S&P 500 -indeksi oli maanantaina pörssin sulkeutuessa yli 20 prosenttia alempana kuin tammikuun ennätyspäivän parhaana hetkenä.

Tällaista tilannetta, jossa osakkeiden hinnat ovat laskeneet edellisestä huipustaan viidenneksen, kutsutaan "karhumarkkinaksi". Se kertoo, että sijoittajat ovat huolissaan.

New Yorkin pörsseissä maanantai oli muutenkin laskupäivä: kolmesta keskeisestä osakeindeksistä teollisuusyhtiöiden Dow Jones painui 2,8 prosenttia, S&P 500 -indeksi 3,9 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 4,7 prosenttia.

Myös kryptomarkkinat olivat maanantaina äkkipudotuksessa, kun suuri kryptopalvelu esti asiakkaita nostamasta varojaan.

Huonot uutiset herättävät levottomuutta. Kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta ajattelee, että Yhdysvaltain talous on heikossa kunnossa.

Erityinen huolen ja turhautumisen aihe on inflaatio, joka ei ota laantuakseen. Viimeksi hintojen kallistuminen on ollut yhtä kiihkeää yli 40 vuotta sitten – ja perjantaina paljastui, että se oli vasten odotuksia vain kiihtynyt toukokuussa.

”Superkuumasta inflaatiosta” puhutaan kaikkialla ja koko ajan: harvassa ovat keskustelu- ja ajankohtaisohjelmat tai sanomalehtien etusivut, joissa hintojen nousua ei käsiteltäisi.

Ja tuntee sen kaupassakin. Monet peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet kuluvana vuonna useaan otteeseen: maito, liha, kala, kahvi. Jos kaupassa pysähtyy jonkun kanssa juttusille, ihme on jos keskustelu ei sivua huolta siitä, mitä vielä on edessä.

Ravintoloiden ruokalistoissa näkee yliviivattuja hintoja, joiden päälle on kirjattu uusi, suurempi summa. Lyftin ja Uberin kaltaiset taksipalvelut ovat ottaneet polttoaineen hinnannousun vuoksi käyttöön kiinteän lisämaksun, joka menee suoraan kuljettajille.

Bensan hinta on noussut vauhdilla.

Ehkä kaikkein kipeimmin monien amerikkalaisten elämään vaikuttaa juuri bensan hinta.

Pelkästään kuluvan vuoden aikana, alle puolessa vuodessa, bensan keskimääräinen hinta on noussut 46 prosenttia. Kahdessa vuodessa se on yli tuplaantunut.

Toukokuussa 2020 bensalitra maksoi 0,52 dollaria. Nyt se maksaa 1,32 dollaria.

Suomeen verrattuna bensa on yhä halpaa, mutta Yhdysvalloissa auto on monille välttämättömyys, eikä julkinen liikenne ole vaihtoehto. Lähes 92 prosentilla amerikkalaisista kotitalouksista oli käytössään auto vuonna 2020.

”Mikään ei raivostuta amerikkalaisia enemmän kuin bensan hinta”, Harvardin yliopiston professori ja presidentti Barack Obaman taloudellinen neuvonantaja Jason Furman luonnehti The Washington Postille. ”Ja juuri se on asia, johon Valkoisella talolla on vain vähän valtaa.”

Presidentti Joe Bidenille inflaatio on painajainen, ja hänen kerrotaan purkaneen turhautumistaan enenevissä määrin omaan lähipiiriinsä.

Hallinto on myös todennut tehneensä virheitä. Valtiovarainministeri Janet Yellen myönsi toukokuussa olleensa väärässä inflaation kehityksestä.

Republikaaneille hintojen nousu on helppo lyömäase, eivätkä he pelkää käyttää sitä. Bidenin kannatuslukemat ovat surkeat jo nykyisellään, ja paheneva inflaatio voi saada aikaan vielä pahempaa jälkeä. Inflaatio on jo saanut lempinimen bidenflation.

”Presidentille inflaatio on ongelma helvetistä. Ei voi voittaa”, Brookings-ajatushautomon tutkija Elaine Kamarck luonnehti The New York Timesille. ”Se on vaikea talouden näkökulmasta, mutta poliittisesti vielä pahempi. Ei ole mitään, mikä voisi nopeasti ratkaista ongelman.”

Presidentti Joe Bidenille inflaatio on vaikea paikka. Hän puhui Kaliforniassa hallintonsa pyrkimyksistä hillitä hintojen nousua.

Nyt monet sijoittajat pelkäävät, että keskuspankki Fedin täytyy kiristää rahapolitiikkaa odotettua voimakkaammin hillitäkseen inflaatiota.

Fed on tähän asti povattu korottavan ohjauskorkoaan 0,5 prosenttiyksikköä tällä viikolla. Tuoreiden tietojen valossa se kuitenkin joutuu pohtimaan, riittääkö se.

Myös 0,75 prosenttiyksikön korotus on todennäköisesti pöydällä. Viimeksi näin merkittävä ohjauskoron nosto nähtiin vuonna 1994.

Fedin pääjohtaja Jerome Powell totesi toukokuussa, että inflaation laantumisesta on saatava vakuuttavia todisteita.

”Jos emme näe sitä, meidän on harkittavia aggressiivisempia toimia”, hän sanoi.

Mutta jos keskuspankki kiristää tuntuvasti rahapolitiikkaa, vaarana on taantuma.

Rahapolitiikan kiristäminen eli ohjauskoron nostaminen johtaa ennen pitkää yritysten investointien supistumiseen ja kotitalouksien kulutuksen vähenemiseen, koska pankista saatava lainaraha kallistuu. Tämä hidastaa talouskasvua ja voi johtaa taantumaan.

Kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta pelkää taantuman koittavan lähitulevaisuudessa. Kevään kuluessa myös asiantuntijoiden arviot taantuman todennäköisyydestä ovat muuttuneet pessimistisemmiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita